Kamera kourassa bloggaajan kotona

11.2.2014

Blogimaailma pienentää kynnystä tutustua uusiin ihmisiin, ja se on ihan mielettömän siistiä. Viime aikoina on yhdessä jos toisessakin blo...

Blogimaailma pienentää kynnystä tutustua uusiin ihmisiin, ja se on ihan mielettömän siistiä. Viime aikoina on yhdessä jos toisessakin blogissa kerrottu, kuinka bloggaajien kesken on sovittu treffejä ja bloggaajat ovat osoittautuneet juuri niin huipputyypeiksi, kuin mitä blogeistansakin on saanut ymmärtää. 

Etsin jatkuvasti ihania koteja kuvattavaksi Lempipaikalla-blogiini. Nähtyäni Monas's daily style -blogista Monan kotikuvia, uskaltauduin ottamaan yhteyttä Monaan ja ehdotin kotikuvien ottoa blogiani varten. Aurinkoinen Mona suostui heti ja treffit sovittiinkin lyhyellä varoitusajalla. Olen tavannut Monan aiemminkin yhteisten tuttujen kautta, joten aivan vieraasta tyypistä ei ollut kyse, mutta emme varsinaisesti ole tunteneet toisiamme. Pikainen kuvaussessio ja sen lomassa rupattelu kahvikupit kourassa osoittivat Monan olevan juuri niin iloinen ja kiva, minkälaisen kuvan hänestä saa bloginsakin kautta. Vaikka aikataulu oli kiireinen, kuvat saatiin otettua ja kuulumiset vaihdettua, ja nyt minulla on upeasta kodista juttu työn alla ja uusi hauska blogituttavuus.

Monan kodista on sanottava sen verran, että on upeaa nähdä koti, jossa kaikki on hienoa. - Siis vessaa myöten kaunista. Oma kotimme on kiva, mutta täällä on, noh, esimerkiksi juuri vessa ja kylppäri sellaisia, mitä en ikinä antaisi kuvata.  Huomenna kotiesittely tulee TS Kodin puolelle Lempipaikalla-blogiin, joten käyhän kurkkaamassa siellä juttu upeasta valkoisesta kodista!

Ja iso kiitos Monalle, että sain vierailla kamera kourassa! Ensi kerralla osaan ehkä käyttää sitä kameraakin... ööh, vähän jouhevammin. Nyt kuvien kimppuun!



edit. Juttu täällä!

You Might Also Like

4 comments

  1. Meillä on kotona myös aivan kamala kylppäri ja molemmat vessat. Muuten pinnat on ihan semi ok seiska miikka, sellaiset, että niiden kanssa kyllä elää, mutta ei ne mitkään unelmat ole. Onneksi on tuo raksahomma alkamassa, niin sen voi sitten tehdä alusta loppuun hyvin. Tosin budjetin rajoissa, mikä tietysti tarkoittaa monen montaa kompromissia.

    Onnea uudesta kivasta blogituttavuudesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ihan ookoosiistit vessat ja kylppärit, mutta ei nyt mitenkään sisustuslehtimatskua :D Sillon kun ostettiin tämä, suunniteltiin tekevämme uusi vessa, tai lähinnä ne tasot sunmuut, koska kaakelit oli siistit, mutta eihän me jaksettu, kun tehtiin keittiöremppa - mistä tulikin odotettua suurempi - sekä maalattiin kaikki pinnat uusiksi.

      Ihanaa kun saatte oman talon! Eikös se oikein omakotitalo ollut?

      Kiva uusi blogituttavuus kyllä, pitää pyytää se vastavierailullekin! :)

      Poista
    2. Joo, puinen omakotitalo pienen pienellä helsinkiläistontilla. Siis vähän yli 400 neliötä maata, pikku pläntti. Ei malttais odottaa että pääsee hommiin.

      Meillä iski myös remppaväsymys. Sehän on kiva, että teillä on siistit kaakelit. Meillä on kylppärissä turkoosit, keskellä kukkia!

      Poista
    3. Ooh, piha sen on pienikin piha! Varsinkin koirien takia kaipaisin omaa pihaa.

      Turkoosit ei oo välttämättä pahat... jos siis tykkää turkoosista! Ja kukista. :D

      Poista

Hae