Mun lanteet ei valehtele

19.5.2016

"Oon liian selvä ollakseni puhumaton". Sellaisen viestin kirjoitin mun puhelimeen ja näytin ruudulta kaverille, kun oltiin perjant...

"Oon liian selvä ollakseni puhumaton". Sellaisen viestin kirjoitin mun puhelimeen ja näytin ruudulta kaverille, kun oltiin perjantaina verkostoitumassa (HAHAH) – niin just siellä PINGissä. Siinä niin, juuri baaritiskille saavuttuamme ja drinkkitilausta funtsiessamme. Tarkoittaen, että humalassa voiskin vaan sinkoilla paikasta toiseen, mutta nyt tekisi mieli keskustella.

Minustahan lähti äänet kesken kiivaan verkostoitumisen (HAHAH). Neljän aikaan iltapäivällä ääni madaltui ja kohta ei irronut kuin pihauksia. Kun oikein kovasti käytti kaikkia vatsalihaksia ja muita äänilihaksia, sain sellaista köhinää ulos, että taustamusiikin katveesta aivan vierimmäinen kuuli minua. Just ja just.

Voinette arvata, että oli vähän hankala pöytäseurueessa keskustella, kun kukaan ei kuullut minua. Ja koska kun en ole yleensä mikään hiljaisin tyyppi seurueessa, oli aikamoinen pinnistely, että osasin edes olla. Yhtäkkiä multa vietiin tapa olla messissä, sillai tiätkö interaktiivisesti, ja se oikeasti oli hankalaa, turhauttavaa.

Ei ollut kaukana, että olisin masentunut ja vetäytynyt huoneeseeni. Nyökyttely alkoi väsyttää ja pelkillä ilmeillä eleily sai miettimään, ymmärtääkö kukaan mua ja sitä, että oikeesti oon kiinnostunut kaikista niistä ihmisistä ja niiden jutuista. Että oon ihan messissä, vaikken vastaakaan muilla kuin eleillä.

Sitten, kuin taikaiskusta järjestäjät ilmoittivat, että nyt aukeaa alakerran diskoteekki ja kaikki sinne. Se pelasti iltani.

Kuva: Katarina Kirvesniemi/Rosemary's.

Pamautimme itsemme mestoille ja heti joku älyttömän hyvä biisi tempaisi meidät mukaansa. Siitä seuraavat kaksi tuntia tanssimme, bailasimme, jorasimme ja siis... tanssimme. Ihan sairaasti. Emmekä olleet disen ainoat, kuten ylläolevasta kuvasta voisi päätellä, mutta disen ensimmäiset kylläkin! Ja viimeiset.

Yhdessä kohtaa kesken bailujen siirryimme hiestä märkinä "rauhoittuaksemme toviksi" pois tanssilattialta, vain huomataksemme, että jatkoimmekin tanssimista heti kolmen metrin päässä, siinä baaritiskin edessä. Näytettiin kuulkaa illan aikana kaikille vuosikymmenten hiteille – aina Abbasta, Robiniin ja Nirvanasta Captain Jackiin – mistä kana pissii!

Ja edellä mainitulla tarkoitan ihan kirjaimellisesti. Hyppiminen... noh, tiedättehän. Tena-lady, nevöfoget.

Vaikka puhumattomuus oli hanurista, ei se välttämättä silti huono ollut. Sain esimerkiksi useita (ehkä jotain satoja tai tuhansia) palautteita, että vaikutan oikeesti hyvältä tyypiltä! Se oli niin siistiä, että jälkikäteen meinaa itkettää. Mutta sehän voi olla, että mielipiteensä olisi ollut ihan toinen, jos olisivat kuulleet mun puhuvan. Että sillä lailla ihan onnenkauppa tuo äänenlähtö – ihan kaikille osapuolille.

Mutta että kuka tarvii puhetta, kun voi tanssia! MY HIPS DON´T LIE, MATAFAKAAAAAAS!

Tai jotain.

You Might Also Like

2 comments

  1. Tena-lady... Hahaaa :) En kestä! Ja eikös tällainen puhumattomuus ole sitten siirtymistä pois omalta mukavuusalueelta? Uusia kokemuksia, uusia ihailijoita ja kokonainen ilta kunnon hyötyliikuntaa tanssilattialla. Pööfekt niinku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no mut semmosta se on! :D
      Joo ja siellä se "magic happens" – mukavuusalueen ulkopuolella!

      Poista

Hae