Tietoa mainostajalle ›

Sanat satuttavat

26.1.2017

Tämä kirjoitus on yli kaksi vuotta vanha. Se on jäänyt julkaisematta aikoinaan, koska minua hävetti. Nyt löysin sen uudelleen ja päätin julk...

Tämä kirjoitus on yli kaksi vuotta vanha. Se on jäänyt julkaisematta aikoinaan, koska minua hävetti. Nyt löysin sen uudelleen ja päätin julkaista. 

Koska ikävät sanat satuttavat edelleen. 

Ja koska enää minua ei hävetä.


"Kirjoitan tämän nyt sinulle, joka kerran sanoit minusta ikävästi. Tuskin luet ja vaikka lukisit, ehkä nauraisit. Se on muistaakseni tyylisi – nauraa ja vähätellä.

Vuosi taisi olla 2010 ja olimme baarissa. Olen ollut kanssasi samaan aikaan koulussa ja tuolloin satunnaisesti hengasimme samoissa porukoissa. Näimme vuosien jälkeen yksissä juhlissa, joihin me molemmat olimme saaneet kutsun. Minä olin pitkästä aikaa innoissani lähtenyt ulos, ja mielestäni pukeutunut ja laittautunut nätiksi.

Juhlissa emme jutelleet toisillemme. Juhlien jatkoilla ravintolassa juttelit yhteisen tuttumme kanssa. Osoitit minua viereisestä pöydästä ja sanoit kaverillemme minun joskus olleen lupaava, "mutta katso mitä se on nyt".

En ymmärtänyt mitä tarkoitit. Veikkasin sen liittyvän kymmenen kiloa painavampaan ulkomuotooni sitten viime näkemän, ja niin ymmärsi muutkin.

Aina välillä ne sanomasi sanat tulevat mieleeni. En ymmärrä mitä tarkoitit. Ethän ollut edes jutellut minulle. Et edes tervehtinyt, katsonut vain ylimalkaisesti ohitseni. Et voinut tietää, miten minulla menee.

Ja minullahan meni hyvin: olin juuri saanut opiskelujani vastaavan työpaikan, minulla oli ihana mies ja olin onnellinen. Olin enemmän perillä omasta elämästäni, kuin silloin yli kymmenen vuotta sitten lukiossa.

Mutta jostain päättelit, minun lupaavuuteni kadonneen.

En ole suonut sinulle montaakaan ajatusta, en edes muistanut nimeäsi heti, mutta silti tänäkin päivänä, vielä neljä vuotta myöhemmin, ne sanat palautuvat mieleeni. Ne tulevat aina välillä haamun lailla juuri silloin, kun muutenkin näen itseni huonona. Sellaisena hetkenä, kun vihaan ulkomuotoani ja haaveilen taas olevani yhtä hoikka, kuin teininä.

Pahinta on, että mietin, miettivätkö kaikki vanhat tuttuni samaa. Olenko kaikkien mielestä epäonnistunut? Katsovatko kaikki minua yhtä inholla ja ajattelevat minusta yhtä löyhästi, kuin sinä?

Jos kuitenkin vielä murehdit kohtaloani, voin vakuuttaa, että olen onnellinen. Minulle on suotu ihana lapsi, ihana mies ja voin hyvin. Kaikki on hyvin, saan tehdä juuri nyt sitä mitä haluan. En ehkä vain koskaan halunnut sellaista elämää, kuin sinä.

Ja painan muuten viisi kiloa vielä enemmän, kuin viimeksi nähdessämme.

Sanat satuttavat. Ne saattavat satuttaa vielä vuosienkin jälkeen. Varsinkin, jos ne ovat osuneet arkaan paikkaan. Tunsin sillä hetkellä itseni nolatuksi, oloni arvottomaksi. Tuntui epäreilulta, että teit päätelmän, mikä ei minun näkökulmastani pitänyt paikkaansa.

Nyt se ei enää tunnu pahalta. Elämässä on niin paljon tärkeämpääkin, kuin kaltaistesi mielipiteet. Harmillista, jos ulkomuotoni ei miellytä sinua – koita katsoa muualle ensi kerralla.

Kävelin muuten tuona iltana yksin kotiin ja itkin koko matkan."

***

Kunpa ihmiset eivät koskaan arvottaisi toisiaan ulkonäön perusteella. Tekisi päätelmiä pinnallisista lähtökohdista.

Koska ulkonäkö, jos mikä, ei tule ikinä pysymään sellaisenaan. Ja jos ihmisellä ei ole muita mittareita itsensä tai muiden suhteen, mitä jää, jos sen ulkonäön menettää?

Niinpä.


Lue myös:
Päätäkö olla mulkku vai kiva?
Kun aikuiset unohtivat käytöstavat
En koskaan riitä sellaisena kuin en ole

You Might Also Like

14 kommenttia

  1. Alkukevennys: Ainakin sä olit kouluaikoina lupaavasti alipainoinen, koska sä oot nykyisin just passeli :-)

    Ihmiset, jotka päästelee tuollaisia idioottimaisia "tuomioita" suustaan, ei kertakaikkiaan ansaitse sitä, että heidän sanomisiensa murehtimiseen käytetään vuosikausia. Mutta minkäs teet, itsekin usein syyllistyn siihen, että murehdin jonkun hullun tai idiootin sanomisia. Mutta ei pitäisi. Ne tampiot ei todellakaan ole sen arvoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha!

      Niin, ei niistä pitäs. Mutta niin vaan jäävät vaivaamaan – varsinkin, jos osuu arkaan paikkaan!

      Poista
  2. Miksihän usein ne satuttavat sanat jää paremmin mieleen, kuin ne rakentavat ja hoitavat? Jokaista pöllöä lohkaisua vastaan pitäisi mielen syövereihin tallentaa myös ainakin kaksi ihanaa ja hoitavaa lausetta. Ne voisi sitten aina kaivaa esiin, kun on se kurja päivä milloin mikään ei onnistu ja tuntuu että on jotenkin riittämätön ja huono.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Niin pitäisi. Ja yhtä ikävää kohden pitäisi kuulla kymmenen hyvää, vai miten sitä sanotaan. Kunpa osattaisiin keskittyä vain hyviin!

      Poista
  3. Olisimmepa kaikki yhtä rohkeita kuin sinä! Ja toivoisin, ettei kukaan ois niin pelkuri, että arvostelisi toista _mistään_. Itse yritän kasvattaa lapset sellaisiksi, että näkisivät aina ihmisen, ei sitä minkänäköinen hän on, mistä tullut, miten käyttäytyy etc. Helppoa se ei ole, varsinkaan teinien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei se ole helppoa - aina aikuistenkaan kanssa. Pitäisi itsekin muistaa enemmän keskittyä aina hyvään!

      Sulla on hieno kasvatusperiaate, mahtavaa! <3

      Poista
  4. Sinä olet kaunis. Sisältä ja ulkoa.

    VastaaPoista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki