Huh! Nyt se on ohi! Tapahtuma, jota minulla on ollut kunnia olla järjestämässä koko alkuvuoden. PING Helsinki Business Festival 2017 on paketissa. Ja niin olen minäkin.
Valvoin eilen vuorokauden ympäri. Menin tiistaina Helsinkiin ja palasin tänään. Nukuin hotellissa pää jättimuhkealla tyynyllä neljä yötä. Lapsia tuli ihan kamalan kova ikävä kotimatkalla. Vasta kotimatkalla ehdin alkaa ikävöidä. Kaikki ajatukset ovat olleet sitä ennen tapahtumassa. Tapahtumassa, joka nyt on ohi.
Haikein mielin, mutta ihan hirveän onnellisena eilisestä möllötän kotisohvalla. Vähän samanlainen fiilis kuin häiden jälkeen: Kuukausien suunnittelu, yksityiskohtien hiominen ja käytännön toteutukset ovat yhtäkkiä yhden päivän jälkeen ohi. Säihke ja tuike on loppu, jäljellä on väsymys. On tyhjä olo.
Tapasin eilen valtavan määrän mielenkiintoisia ihmisiä. Juttelin kymmenien uskomattomien tyyppien kanssa. Samaan aikaan tuntui, ettei ehtinyt jutella kenenkään kanssa niin kauan kuin olisi halunnut. Minusta on ihana tutustua uusiin, samat intressit omaaviin ihmisiin. Ja PING Helsinki jos joku on paikka, jossa sitä karkkia on enemmän kuin missään.
Kaiken tylli- ja kukkaseppelhohtoisen glamröösin jälkeen kotiintulo tuntui ihanan tavalliselta. Suunnittelin jo, kuinka nappaisin lapset kainaloon ja koko illan vain tuijottelisin niitä rauhassa. Pieniä palleroisiani, joista en ole koskaan vielä ollut näin montaa päivää erossa.
Sitten karma teki tepposen. Kosti kai kaiken ylikivan ja sen, että äiti-ihminen on ollut työlomalla.
Nimittäin Yrjö, se Karman vähän vittumaisen puoleinen veli tuli meille kylään. Kotimatkalla saimme viestin, että esikoinen on sairastunut. Hoitopaikassa meitä odotti kalpea pieni harmaasilmäinen onnettoman oloinen heppu, jonka silmiin nousi heti kyyneleet meidät nähdessään. Äiti ja isi on nyt tässä, kaikki hyvin kulta.
Neljä vuotta ja seitsemän kuukautta. Niin kauan on mennyt, eikä lapsemme ole koskaan vielä saaneet vatsatautia. Paitsi nyt. Että moro vaan arki, kertaheitolla ja päin pläsiä. Nam.
0 comments