Tietoa mainostajalle ›

Päiväkodin lastenhoitajille

3.7.2017

Katsoin pientä tytärtäni päiväkodin kevätjuhlassa. Laulu esitettiin tiiviissä ryhmässä, jokainen omalla paikallaan. Kuopukseni kiipesi päivä...

Katsoin pientä tytärtäni päiväkodin kevätjuhlassa. Laulu esitettiin tiiviissä ryhmässä, jokainen omalla paikallaan. Kuopukseni kiipesi päiväkodin opettajan syliin. Tottuneen äidillisin ottein nuori opettaja asetteli tyttäreni syliinsä ja alkoi yhteiseen lauluun.

Esityksen jälkeen tyttäreni hipsi silmät täynnä iloa ja ylpeyttä pois esiintymislavalta. Vilkutin kaukaa ja iloitsin sieltä yhdessä. Väkipaljouden takaa näytin käsilläni sylini olevan auki, jos tytär haluaisin tulla luokseni. Tytär hymyili ja kipitti oman ryhmänsä luo. Istui päiväkodin toisen hoitajan syliin ja sai kannustavan halauksen.

Lapsemme olivat lomalla kesäkuun kolmannen viikon. Kun he palasivat päiväkotiin, mieheni kertoi hoitajan kasvojen loistaneen, kun hän näki päiväkodin portilta lapsemme. Kuin ikävöiden tervehti heitä ja halasi.


Esikoinen on vähän ujo. Ainakin ihan uusissa tilanteissa. Neuvolassa huomioitiin asia. Kerroin huomiosta esikoisen opettajalle. Että ovatko panneet siellä merkille ja mitä mieltä.

Vanhemmat huolehtivat aina. Onko minun lapsellani kaikki varmasti hyvin? Kaikki edellytykset pärjäämiseen? Onko ujoudessa jotain vikaa muka, mietin, kun piti oikein mainita neuvolassa, mutta en sanonut ääneen.

Päiväkodin opettaja kuunteli hiljaa ja kertoi sitten itse olleensa ja olevansa edelleen tosi ujo. "Ei siinä ole mitään huonompaa", sanoi. "Me ymmärrämme täällä kyllä", jatkoi.

Purskahdin itkuun. Hyväksyvä, lohtua tuova lause. Ymmärrystä täynnä oleva, tahattoman kiltti kommentti. Enää en ollut huolissani. Ainakin päiväkodissa esikoinen pärjäisi.

Mitä yritän sanoa on, että en tiedä mitään tärkeämpää, kuin voida tuntea luovuttavansa lapsensa joka päivä sellaiseen syliin, jonka tietää välittävän minun maailman tärkeimmästäni lähes yhtä paljon kuin minä itse. Se on arvokkainta, mitä meille vanhemmille voi antaa.

Rakkaat päiväkotien hoitajat. Tiedän, että teillä on kädet täynnä ja ettekä riitä joka paikkaan ihan joka hetki. Mutta se, että katsotte minun lastani kuin minä katson ja tunnette sydämessänne saman ilon ja murheen kuin lapseni, on kaikki mitä voin toivoa. Te vietätte minun lapseni kanssa kolmasosan päivästä. Se on aika iso osa minun lapseni lapsuudesta.

Kiitos, kun teette sen tuollaisella lämmöllä.

Ps. Ne antamani suklaalevyt kevätjuhlassa olivat aivan liian vähän. Ansaitsisitte enemmän.

Olette arvokkaita, tiedättehän. Sekä lapsillemme, että meille vanhemmille.

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Olen ikuisesti kiitollinen lapsen päivähoitoryhmän opettajalle, joka aikanaan totesi kun puhuimme lapsen ujoudesta, että on heidän aikuisten tehtävä pitää huolta siitä, että ujonkin lapsen ääni tulee kuulluksi sen asemasta, että olisi vaadittu että lapsen pitää avautua. Toisaalta tämä samainen opettaja nyt esikouluvuoden päätteeksi vain totesi, että niin vaikeaa kun noista lapsista, jotka on tuntenut kolmevuotiaasta, on luopua niin siinä myös näkee sen miten jokainen niistä on kasvaa ja totesi että meidän lapsemme on puhjennut kukkaan ja niinhän siinä on tainnut käydä. Omassa tahdissa hiljalleen kun lapsi on saanut kehittyä niin kyllä se muutoskin sieltä syntyy. Tästä syystä vain toivoisi, että päiväkodeissa pystyttäisiin turvaamaan paremmin nämä pitkät ja turvalliset ihmissuhteet pätkätyöarjen asemasta.

    VastaaPoista
  2. Kauniisti kirjoitit. <3 Ihanat hoitajat ovat lapsesi saaneet! Valitettavasti se ei ole itsestään selvää. :(

    VastaaPoista
  3. Kirjoitit kauniisti kiitoksesi päiväkodin tädeille. JA he ovat sen kyllä ansainneetkin. Meille oli aikoinaan itsestään selvää, että halusimme lapsemme juuri päiväkotiin, vähän isompaan porukkaan (ainokainen kun on). Olemme olleet tyytväisiä ja jaan ajatuksesi täysin. Kiitos minunkin puolestani!

    VastaaPoista
  4. Kirjoitit kauniisti kiitoksesi päiväkodin tädeille. JA he ovat sen kyllä ansainneetkin. Meille oli aikoinaan itsestään selvää, että halusimme lapsemme juuri päiväkotiin, vähän isompaan porukkaan (ainokainen kun on). Olemme olleet tyytväisiä ja jaan ajatuksesi täysin. Kiitos minunkin puolestani!

    VastaaPoista
  5. Voi miten kauniisti kirjoitettu, tuohon voi kyllä yhtyä. Myös meillä oli hyvin ujo lapsi, niin päiväkodissa kuin alakoulussakin. Monet kerrat salaa surin kun lapsen ainoa kaveri oli pois koulusta ja oli ollut välitunnit yksin, kannustaen kuitenkin reippauteen. Yläasteella ja varsinkin lukiossa alkoi rohkeutta tulemaan ja kun lähti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, puhkesi kukkaan. Nyt sama nuori nainen,26 vuotias, työelämässä oleva, on positiivinen, itsevarma ja rohkea, ei enää ujo vaan valmis kaikkeen uuteen, mutta myös hyvin empaattinen, ehkä juuri tuon lapsuuden ujouden vuoksi.

    VastaaPoista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki