Tietoa mainostajalle ›

Tahtoikä, nevöfoget

2.8.2017

Kaksi ja puoli -vuotiaan lapsen kanssa saa olla helisemässä kaikenlaisesta helvetinmoisesta tahtomisesta alvariinsa. Vaikka arjessa on paika...

Kaksi ja puoli -vuotiaan lapsen kanssa saa olla helisemässä kaikenlaisesta helvetinmoisesta tahtomisesta alvariinsa. Vaikka arjessa on paikallisesti haasteellisia hetkiä, vastapainoksi saa onneksi samalla täyslaidallisen iloa jutuista, joita lapsi suoltaa. Ei ole päivää, etteikö joku kaksivuotiaan oivaltava läppä saisi meitä nauramaan.

Tässä kaikessa tahtomisessahan "parasta" on, että lapsihan ei itsekään tiedä mitä haluaa. Tahtoa löytyy niin, että yötkin menee joskus unissaan tahtomiseksi. Jumalaton kiukku ja meteli meneillään, siellä niin, ihan keskenään.

Tavallisissa tahtokohtauksissa  (kutsutaan myös tuttavallisesti itkupotkuraivareiksi) ei oikein voi edes auttaa kuin olemalla läsnä, vaikka kuinka haluaisi selvittää, mikä pienen tahtojan mieltä myllertää. Supliikkina muijana hän kuitenkin osaa kertoa, joskus ihan vallan kesken raivareidensa, että hän tahtoo... tahtoo JOTAIN.

Minusta se on valtavan hyvin sanoitettu tila. Tiedättekö, kun tahtoo hemmetisti, vaan ei tiedä mitä. KUNHAN JOTAIN.

Samoin kilpaillessaan isoveljensä kanssa noin kaikesta mahdollisesta, hän muistaa välillä sanoa, että isoveli ei sitten saa jotain. Ei sen niin väliä ollaanko saamassa jotain tai yleensäkään yhtään mitään, mutta kunhan hän saa jotain ja isoveli ei.

Joskus ajattelin myös, että tietynlaiset sanat ja hokemat tulevat vasta teini-iän kynnyksellä, mutta tyttäreni toistelee jo luonnikkaasti esimerkiksi sanaa "oikeesti". "Oikeesti äiti, mennää ulos." "Mulla on nälkä äiti, oikeesti."

Ja tietysti "oikeesti, mä haluta jotain".

Sillä lailla vähän pitkäkestoiselta tahtoiältä tämä välillä tuntuu, koska sen lisäksi, että hän on kuulemma aloittamassa sanojensa mukaan pian koulun, hän kertoi myös juuri ystävälleni olevansa seitsemänvuotias. Ihan pokkana vaan. Vakuuttaakseen meidät iästään, hän näytti vielä viittä sormea ja nyökkäsi itsevarmana päälle.


Tahtoiän vallitessa pahin virhe taitaa olla se, että antaa pienelle tahtojalle kaiken, mitä tämä keksii tahtoa. Se kun ei lopu sitten ikinä se sen hetken tahtoboogie, kun uusi tahdottava kuitenkin ilmenee heti uuden perään.

Ei ole nimittäin sellaista resurssia, joka kattaisi kaiken tahtomisen. Ei tule hetkeä, jolloin lapsi olisi lopulta täysin tyytyväinen ja rauha maassa. Kokeiltu on. Heikona hetkenä. Ne itkupotkuraivarit on vaan otettava vastaan ennen pitkää.

Silloin aikanaan piti esikoisen tahtoilua jotenkin haastavana elämänvaiheena, mutta HAHAHAHAH, salli mun nauraa. Tiedä sitten, onko aika kullannut muistot, mutta olen aika varma, että esikoisellamme ei ollut ihan näin määrätietoista tahtoikää.

Kuitenkin ekasta oppineena sen tietää, että lapsen raivarit ei ole maailmanloppu, kaikki on vaihetta vaan ja että tahtoilu on tietysti hyvin terveellinen kehitysvaihe. Ei tosin vanhemmalle aina.

Mutta niin kai se on, että nuha lähtee niistämällä, yskä yskimällä ja tahtoikä tahtomalla?

Lue myös:
Vaihevuodet
Ihan sellainen hypoteettinen tilanne
Melko uhmakasta

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Kuulostaa hyvin tutulta, kun talossa asuu myös reilu kaksivuotias :D Täälläkin tahdotaan kovasti ja muutoinkin elämä on aika vaikeaa kun ensin ei tahdota jotain, sitten tahdotaan ja sitten kun on saanut, tulee itku siitäkin, että ei oikeasti tahdokaan. Koskaan ei ole hyvä eikä voi tietää, että mistä seuraava raivari tulee!

    VastaaPoista
  2. tää niin osui ja upposi syvälle luihin ja ytimiin! Meillä samanikäiset lapset ja kyllä meidän kakkonen on huomattavasti "kiukkuisempi" tapaus, mieskin oikein pyörittelee päätään, että onko tämä mahdollista... Kyllä se vaan on mahdollista, että kaikki pitää tehdä omalla tyylillä ja vaatteet vaihtuu (tyttö!) moneen kertaan päivän aikana äidin huomaamatta... ja vaatekaappi sekaisin, kun oikea mekko olikin pesussa. Nimim. kaikki heti mulle nyt, NYT HETI!!! Ps. Sun pohdinta kolmannesta lapsesta oli myös mainio... Ei pysty edes leikkimään ajatusleikkiä ilman, että tulee kylmä hiki!

    VastaaPoista
  3. Joo kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että meillä myös tyttölapsen tahtoikä oli sata kertaa voimakkaampi kuin veljien, ja hmmm, ehkä tätä ei saisi sanoa, mutta...kesti viisi kertaa kauemmin! 5-vuotiaana vasta helpotti. Nyt neitonen on perusäkäinen 15v mutta välissä oli.monta erityisen hyvää vuotta! Ja huumoerikin on onneksi kohdallaan joten sillä päästään pitkälle. Jos vaan aina itse jaksaisi sillä huumorilla eikä ärsyyntyisi ärsytettäessä...

    VastaaPoista
  4. Musta on aina ihanaa lukea näitä postauksia. Kerrot tosi rehellisesti niin hyviä kuin sitte myös niitä ei ehkä kaikkein kivoimpia (:D) asioita teidän arjesta, huumorilla ja lämmöllä Mulla ei omia lapsia vielä ole, mutta oon tarhantäti ammatiltani ja töissä on joskus saattanut muutama raivari tulla vastaan :D Tsemppiä teille! Haha, joskus muuten kävi ilmi että myös mun n. 40 vuotta vanhempi työkaveri lukee kanssa innolla tätä blogia!!

    VastaaPoista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki