Tietoa mainostajalle ›

Ärsyttävä valittajamuija

16.8.2016

Tässä sitä taas ollaan. Häpeilemässä omaa käytöstäni. Tilanne tuntuu kiristyvän aina, mitä enemmän muuttujia lisätään yhtälöön. Nyt esimer...

Tässä sitä taas ollaan. Häpeilemässä omaa käytöstäni.

Tilanne tuntuu kiristyvän aina, mitä enemmän muuttujia lisätään yhtälöön. Nyt esimerkiksi 1) kuopuksella on vesirokko, 2) mies on sopivasti taas matkoilla vesirokon aikaan, 3) minulla on kaksi koiraa ulkoilutuksineen ja kaksi lasta yksin hoidettavani ja 4) toista lapsista ei saa vietyä mihinkään, koska kohta 1.

Ihan tavallinen elo yksin tämän paketin kanssa, kun ei tarvitse lähteä mihinkään tai yrittää toimittaa mitään erityisiä tehtäviä, kuten pyykinpesua, ruoanlaittoa, saati jonnekin lähtemistä, menettelee aivan.

Mutta kun yrittää suorittaa kahden aikuisen duunit kerralla yksin, eli lähteä viemään toista hoitoon, ulkoiluttaa koirat, pukea ja ruokkia kaikki, kammata kaikkien naamat ja käydä kaupassa, saattaa tilanne muuttua.

En ole ihan varma, onko se kaiken suorittaminen varsinaisesti niin kamalaa, mutta se oma etukäteisstressi tekee viimeistään asioista vähän hankalampaa.

Että mitenhän pääsen nyt kaupassa käymään, kun toisella on vesirokko, eikä sitä voi sinne kauppaan viedä ja voikohan sitä lasta jättää kahdeksi minuutiksi autoon, jos juoksen äkkiä hakemaan pikkukaupasta maitoa, vai tuleeko joku ja rikkoo ikkunat ja soittaa johonkin eläinsuojeluun, vaikka ulkona on jotain miinus 10 astetta ja pilvistä.

Tai sitten etukäteistressin jälkeinen stressi, kun olen suunnitellut hyvin järjestelmällisesti, kuinka me pääsemme kaikki ulos ovesta järkevästi, koirat aamupissalle ja lapset autoon, ja kun sitten joku metrinen ja toinen kahdeksankytsenttinen päättää tehdä kaiken toisin ja karata pihasta, jäädä aitaan jumiin, tai repiä pyykinarulta paitani ja leikkiä kummitusta se päässä, ja koko kehittelemäni suunnitelma romahtaa korttitalon lailla.

Ja mitä tapahtuu, kun hommat meinaavat romahtaa?

Minusta tulee ihan vitun ärsyttävä valittaja.

Nipottaja, motkottaja, kiukutteleva, kieltävä, nariseva ämmä.

Jos näkisin minut silloin itseni ulkopuolelta, luultavasti vihaisin itseäni. Ajattelisin, että eikö tuokaan muija osaa mitää lausetta aloittaa ilman valittavaa mussuttamista. "Älä mene sinne, tule tänne, koita nyt, älä viitsi, voitko nyt, lopeta heti."

Pelkkää mussutusta. Mussun, mussun, mussun. Kaikki rakentava on poissa ja ärsyttävä narina vain jäljellä.


Minä vieroksun kaikissa aikuisissa sellaista turhaa, jatkuvaa äänen korottamista ja jokaiseen asiaan negatiivisesti suhtautumista. Kuuntelen aina kummaksuen ihmisiä, jotka eivät osaa puhua lapsilleen tai muille ihmisille ikinä muutoin, kuin valittamalla ja kitisemällä, saati huutamalla ja komentamalla. Tiedättekö, joiden perustyyli on ihan helvetin negatiivinen?

Ja nyt käyttäydyin jälleen itse täysin samalla lailla.

Nolottaa.

Sitten minulle tulee morkkis. Että hyvä luoja ihminen, koita nyt itse siinä skarpata. Lopeta mussuttaminen ja käytä sitä, mitä sinulle aikuisena ihmisenä on suotu: malttia, harkintaa ja pikkuisen pelisilmää.

Väsyttää ja ärsyttää kai, mutta ei se niiden kanssaihmisten syy ole. Lapsetkin toimivat paljon paremmin, kun niille puhuu normaalisti, eikä hermoile jokaisesta vastoinkäymisestä. Vähän luovuutta, mutsi, vähän luovuutta. Motivointia ja muuta sellaista perushommaa. Pystyt siihen, vaikka vaikeaa tekisi.

Minä inhoan itsessäni sitä, miten stressin ja väsymyksen alla alan käyttäytyä. Aina jälkikäteen harmittaa hitosti ja jää itsellekin paha maku suuhun. Eikä siitä käytöksestä ole kellekään mitään hyötyä.

Erityisen kunniamaininnan haluaisin antaa itselleni tämänaamuisesta koirien ulkoilutuksesta. Tiedättehän, se perinteinen tilanne, kun koira ei taaskaan ymmärrä ihmisen kiirettä. Alkaa siinä tehdä jo samalle aamulle toista kakkaa "VAIKKA JUSTHAN SÄÄ KAKKASIT".

Turhautumistani korostaakseni pyörittelin silmiäni ja huokailin oikein äänekkäästi. Koska ilmeisesti myös toistuva kakkaaminen on perheessämme kiellettyä.

Mitä luulette? Ottikohan koira opikseen ja seuraavalla kerralla sitten ymmärtää keskittää sen kakkaamisen vain yhteen kertaan?

Voi luaja. Olen niin loppu.

You Might Also Like

26 kommenttia

  1. Kiitos! Puit fiilikseni sanoiksi. Asetelma osin eri, mutta mies reissussa yli puolet elokuusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Kiva tietää, ettei näissä vesissä lilluta yksin!

      Poista
  2. WORD! Kiitos taas kun puit sanoiksi omat kokemukseni ( ihan ku oisit ollu meillä kun mun mies on reissussa, freeky!!). Eritoten toi koirankakkakohta oli osuva, varsinkin kun yleensä muistan ottaa koiralleni vain yhden pussin lenkille mukaan JA SE SAAKUTIN KOIRA VÄÄNTÄÄ YLLÄRIBONUS KAKKOS KAKAT ja se yks ja ainoa pussi on jo stressipäissä vedetty hemmetin tiukalle solmulle ekan kakan jälkeen... innolla odotan mieheni tulevaa kuukauden reissua syyskuussa kun tiedossa on muutto lokakuun aikana. Iloisia muistoja miehen menneiltä kuukauden reissuilta tuo alkuvuosi, kuopus silloin 3-4kk iässä eli heräili usein öisin ja siihen vielä koiran ripuli joka iskee aina yöaikaan. Esikoinen onneksi saanut isänsä unenlahjat eikä tiennyt ravaamisistani mitään... se oli sitä herkkua se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO JUST TOI! Mikä hiton idea niissä bonuskakoissa? Sen täytyy olla joku luonteenpiirrejuttu, koska meidän toinen koira ei tee ikinä ja toinen tekee. Tsemppiä yksinoloon! Ja BONUSKAKKOIHIN!

      Poista
  3. Minullakin on monesti sama fiilis eikä mulla edes ole mies ikinä reissussa, suht pitkää päivää on nyt tehnyt. 2 lasta ja 2 koiraa kyllä on, toinen niistä kakkii kanssa bonuksia.

    Olen vasta tutustunut blogiisi, tykkään :) terkkuja täältä Turusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanmoinen paketti sielläkin! Voimia ja kaikkia jaxuhaleja meille kaikille bonuskakkailijoiden omaistajille!

      Tervetuloa mukaan! Turku is thö pleis to be! <3

      Poista
  4. Mietin tässä lukiessani että aikamala, hermo menis, ja tajusin että oli aika kun mies oli aina matkoilla, oli vesirokko, ei koiria mutta neljä lasta. Miten siitä selvisi? En muista, eikä siitä edes oo sata vuotta vaan ehkä 8. En muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä oma psyykkemme antaa unohtaa sen ajan! :D

      Poista
  5. Ahhahhhaaa! Kiitos ja sorppo! Mun mies reissaa harvoin ja silloin saan sellaisen ihmevaiheen päälle että hoidan kaiken (kokopäivätyö, yks teini kouluun ja 2 pientä tarhaan, yks vähäinen koira joka tykkää ripuloida matoille) tosi organisoidusti niin että kämppäkin on siisti. Sitten kun mies saapuu niin MIEROMAHAN eli väsymys tulee sitten kerralla eli suurinpiirtein putoan maahan. Eräänkin kerran oli hän kyl Pariisissa kolmen yön ajan ja kuopukselle iski 40 asteen mysteerikuume, eli yhtälöön lisättiin poissaolo töistä ja lääkärireissu joka päivä (seurattiin senkkaa). A vot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sen määki oon huomannut, että sitä jotenkin toimii (ehkä pakon sanelemana) tosi tehokkaasti – jopa tehokkaammin kuin muutoin – ja on oikeesti ihan kone. Mutta nyt tuolla miehellä on ollut kevään ja kesän aikana niin paljon monen yön työreissuja, etten enää pysy edes perässä, kuinka monta vuorokautta olen ollut yksin. Olispa ees joku paikka koirille aina noille ajoille, niin se helpottaisi ihan sikana! Sekä koiria, että minua! :D

      Poista
  6. Mun mies reissaa myös ja elämä on kyllä välillä just tota! Paitsi vesirokon tilalla on joku hengitystieinfektio ja kuume, ja sitten kun lapsi on ensin potenut sitä viikon niin seuraavaksi saan sen itse ja sitten ollaankin oltu 2 viikkoa (!!) neljän seinän sisällä kahdestaan. Tai on täällä myös pari kissaa ja niiden bonuskakat. Huh huh.
    Onneksi sentään Puhakka kuljettaa ruokaa (ja kiitos muuten siitä vinkistä, täältä luin!) niin ei näännytä nälkään.

    -Nuunu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin Puhakka! Hitto kun mää oon niin huono ennakoimaan ruokatarpeita, eikä missään noissa palveluissa saa yleensä samalle päivälle kuljetusta. Mutta siis on se hemmetin hyvä palvelu, kiva kun bongasit sen täältä! <3

      Poista
  7. ...*reps*... Voin niin samaistua! Vaikka vähän erimoisia on omat tilanteet olleet... Esim. puolen vuoden takainen yksin kotona kuopuksen kanssa joka sitten sairastui vatsatautiin. No siitä nyt vielä selvittiin, mutta parin päivän päästä siitä arki, mies töissä, lapset kotona vatsatautikaranteenissa ja minä itse vatsataudissa ja kaksi päivää aivan poissa pelistä! Konttasin vaan pitkin lattioita... Ei naurattanu...

    Mitä tulee bonustuotoksiin... Niin tuttua! Tai entäs se, kun juuri olet lähdössä töihin ja kas koiralla iskee ripuli... Jännää oli tulla töiden jälkeen takaisin kotiin! Tosin nyt koira on jo poissa yhtälöstä *niisk*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EIKÄ! Vatsatauti olisi kamalin! Varsinkin jos se vie talon ainoan aikuisen pois pelistä! Huhhuh!

      Koiralle halit sateenkaarisillalle! <3

      Poista
  8. Oletko varma, ettet kirjoittanu musta? Kuulostaa kovin, kovin tutulta. Voisi ehkä kuvitella, että korkeakoulututkinto varhaiskasvatuksesta auttaisi edes vähän. No ei auta. (Luojan kiitos meillä ei ole koiraa, sekoasin varmaan lopullisesti!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi olla että kirjotinkin!
      Niin ne väittää, ettei. Mun varhaiskasvatuskoulutetut kaveritkin, siis! Ehkä suutarin lapsella, tai tässä tapauksessa ei tosiaan ole kenkiä! Haha!

      Poista
  9. Kiitos, KIITOS, Kiitos!!!
    Vaikka pärskäytinkin vedet näppiksille naurun saattelemana, samaistun niin tuohon koiran pökälöimiseen. Enemmän sääntö kuin poikkeus: joka lenkillä.
    Ja mulla ei edes ole niitä alamittaisia enää.
    Silmien pyörittely, huokailu, ääneen kommentointi "ai jaa, että vaihteeks??" - auttaa aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! Jes, pyrskäyttelyt best!

      Joo, se on kumma noilla koirilla. Mikähän sairas huumorintaju niilläkin paskiaisilla on.

      Poista
  10. Huoh joo, mies reissussa ti-to lähes loppuvuoden..just repäsin ja varasin liput Gracelle tyttöseurassa.. Lauantaina Maija Vilkkumaan..kai sillä loppuvuoden jaksaa?? Onni asua Turussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin mun haave! Päästä (kosto)reissuun yksin! Mutta mun mielessäni se reissu on jo kasvanut viikon mittaiseksi. Hmm... ehkä se aika vielä tulee!

      Poista
  11. Ihana teksti! Tai siis ... alkoi naurattaa kun niin samankaltaisia tunteita. Osaisinpa välillä hermostua vaikka omille hermoilleni enkä niille jotka eivät oikeasti tahallaan minua ärsytä vaan olosuhteet on olosuhteita. Esim. jos vauva ei nyt nukahda juuri kun se olisi tosi kiva, niin ei se vauva siinä syyllinen ole vaan mun hermot ...

    VastaaPoista
  12. No öh tuota... Mä olen tehnyt tuon silmiä pyöräyttelevän huokailevan "no justhan sä kakkasit" perheenjäsenelle, joka ei ole koira. Vaan lapsi.

    Niin että tuota mistä sen Viikon aikuinen -diplomin voi noutaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, Viikon aikuinen ja Vuoden äiti -palkinnot pian noudettavissa lähimmästä Postista! Oot <3!

      Poista
  13. Ystavani oli jakanut yhden kirjoituksesi facebookissa ja paadyin selaamaan blogiasi.
    Jostain syysta tuo koirankakka kommellus sai minut nauramaan vedet silmissa. Shit happens, keep walking :)

    VastaaPoista
  14. Jaksamista arkeen! Mä niin näen itseni tossa tilanteessa pyörittelemässä silmiä, kun koira vääntää tuplatortut. Hermohan sitä nyt siinä kohtaa menee viimeistään. Mä luulen, et aika moni lopulta kyl kiristelee, jos joutuu hoitaan yksin tuollasen yhtälön. Monesti kyl sit saattaa helpottaa, jos tilanne menee jo täysin absurdin puolelle, ni ymmärtää itsekin vaan nauraa. Tai no, viimeistään sit viikko pari sen jälkeen, kun tuo kaikki on ohi. 😜

    VastaaPoista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki