Tietoa mainostajalle ›

Päätätkö olla mulkku vai kiva?

10.11.2016

Ihailen miestäni. Hänellä on uskomaton kyky kohdata ihmiset. Hän on ystävällinen, lämmin ja kunnioittava. En ole koskaan nähnyt hänen olevan...

Ihailen miestäni. Hänellä on uskomaton kyky kohdata ihmiset. Hän on ystävällinen, lämmin ja kunnioittava. En ole koskaan nähnyt hänen olevan epäystävällinen kenellekään. Ei, vaikka joskus olisin sen oikeuttanutkin. Hänen ei tarvitse kohottaa itseään muiden kustannuksella, eikä hän saa muita tuntemaan oloaan tyhmäksi. En tiedä ketään, kellä olisi mitään ikävää sanottavaa hänen luonteestaan.

Jossain kohtaa aikuisuuttani huomasin haluavani olla enemmän kuin hän.

Minä olen ns. temperamenttinen tyyppi. Räiskyvä, tunteitaan roiskiva. Kivahdan, jos jokin ärsyttäää, sanon jos jokin on pielessä. Menen tolaltani jos koen oloni loukatuksi. Olen pitkään rikki, jos tunnen itseni nolatuksi. Minulle on myös sanottu, että minusta kyllä näkee, mitä mieltä olen. Että ei jää kuulemma epäselväksi.

Sillä lailla siis avoin tyyppi, mutten aina haluamallani tavalla.

Ihmisille annetaan erilaiset valmiudet elämään. Ihan jo syntymässä temperamentin puolesta, mutta myös matkan varrella elämää.

Meidän lapsuudenkodissamme oli aika räiskyvää sakkia. Ääntä ei säästelty, eikä sanojakaan. Keskustelu ei aina ollut rakentavaa ja hyökkäys tuntui olevan aika usein paras puolustus. Siihen me sitten opittiin.

Olen ollut aika suorasanainen. Joskus kai pidin sitä ihan hyveenä, mikä on valitettavan usean suorasanaisen lohduton puolustus: "Mä vaan oon tämmönen." "Ainakin sanon asian miten se on."

Ehkä minua ei vain kiinnostanut muiden tunteet, tai en ymmärtänyt huomioida. Veikkaan jälkimmäistä, koska en koskaan muista loukanneeni ketään tahallani. En vain osannut ajatella asiaa.

Minä en ole mikään tunteeton tyyppi. Oikeastaan en sinne päinkään. Tunnen ihan helvetisti. Olen herkkä aistimaan tunnelmia ja todella herkkä mukautumaan niihin. Osaan lukea ihmisten mielialoja ja samaistua heihin. Olen aina siis ollut empaattinen ja herkkä, mutten ole osannut aina osoittaa sitä.

Uskon, että suodattamaton, hienotunteeton suorasukaisuus ei ole vain jonkinasteista sosiaalista lahjattomuutta, vaan myös suojelumekanismi. Sillä pidetään piilossa oma haavoittuvaisuus, peitellään heikkoa itsetuntoa, pusketaan omaa häpeäntunnetta pois ja ollaan käsittelemättä omaa epävarmuutta.

Muistan vielä sen hetken, kun tajusin haluavani oppia olemaan kivempi. En vain silloin, kuin huvittaa ja tahdon, vaan yleisemmin. Päätin olla useammin vähemmän ikävä ja enemmän kiva. Ja uskokaa minua, se on päätöskysymys.


Voi tuntua alkuun vaivalloiselta miettiä aina hetki ennen sanomisiaan, miltä se kuulostaa toisen korviin. Jos syystä tai toisesta olisin sen toisen ihmisen asemassa ja joku sanoisi mulle juuri nyt sen, mitä olen aikomassa sanoa sille toiselle.

Enkä puhu suorista loukkauksista, vaan ihan tavallisista arkipäivän tilanteista. Kun maito on kahvilassa loppu. Kun annat palautetta toisen työstä. Kun pihvisi on kypsä, vaikka tilasit mediumin. Kun tulet pitkän päivän jälkeen kotiin ja toinen ei ole laittanut tiskejä koneeseen. Tai mikä vaikeinta, kun koet jonkun hyökänneen sinua kohti.

Kuulostaa ehkä työläältä, mutta mikäli ei ole psykopaatti, uskon sinun, minun ja jokaisen pystyvän siihen. Se nimittäin on ihan ensimmäinen askel vähempään mulkkuuteen. Ja ajan kanssa yställisyys tulee jo ihan luonnostaan, ilman ponnisteluja.

Jokainen ihminen tietää, mikä ero on aidolla ystävällisyydellä ja ajattelemattomalla kusipäisyydellä. Kusipäisyys on sitä, ettei kiinnosta, millaisena itse näyttäytyy muille. Kusipää on sosiaalisesti laiska tyyppi.

Monet ihmiset ovat ystävällisiä luonnostaan. Heille ystävällisyys ei ole mikään ponnistelu, se vain on osa luonnetta. He kohtaavat aina ihmiset arvostaen ja kunnioittaen.

Mutta ei hätää! Me vähän mulkummiksi kasvaneet voimme oppia ystävällisiltä! Voimme päättää olla olematta mulkkuja.

Joskus hairahdetaan ajattelemaan, että ystävällisyys muita kohtaan jotenkin vähentäisi omaa uskottavuutta, söisi omia oikeuksia tai että kiva ihminen tulisi jotenkin muiden yliajamaksi. Että joku mulkumpi pärjäisi paremmin ja osoittaisi vahvuutta.

Se ei pidä paikkaansa. Päinvastoin.

Vaikka monilla kivoilla on työstettävää oman kiltteyssyndroomansa kanssa, ei se silti tarkoita, etteikö omista oikeuksistaan ja rajoistaan voisi pitää kiinni, vaikka pysyisi ystävällisenä. On nimittäin ihan ok hinnoitella oma työnsä oikein, pitää puoliaan, puuttua epäkohtiin tai pitää kiinni arvoistaan – ja pysyä samaan aikaan asiallisena ja ystävällisenä.

Sävyissä, miten sen tekee, on eroja.

Väitänkin, että ystävällinen saa loppujen lopuksi enemmän asioitaan läpi. Koska... noh, kukaan ei pidä mulkuista.

Minun temperamentillani nämä asiat eivät ole aina helppoja. Väsyneenä, stressaantuneena ja kiireessä on tosi helppo olla jaksamatta edes yrittää. Varsinkaan, jos vastapuolikaan ei vaivaannu. Mutta yritän. Ja onnistunkin jo aika hyvin.

Kivaksi voi oppia.

Kumpaa sinä haluat olla?


Lue myös:
En koskaan riitä sellaisena kuin en ole
Miksi kannattaa olla hyvä asiakaspalvelija?
Ärsyttävä valittajamuija

You Might Also Like

16 kommenttia

  1. Niin samaa mieltä! Itse olen aina ollut se kiltti, rauhallinen, empaattinen ja noh hiljainen tyyppi joka on aina kuitenkin omistanut aika vahvat mielipiteet. Aiemmin ajattelin että hieman itseäkin ärsyttää tällainen kiltteys kun ne räväkimmät tyypit saa kaiken huomion, kuitenkin tässä matkan varrella huomannut että ne räväkimmät ei aina välttämättä saa pelkkää positiivista huomiota vaan osaa ärsyttää aika paljon sellainen välillä oikein räväkillä esiintyvä empaattisuuden puute ja itsekeskeisyys. Kukaan ei pidä kusipäistä. Olenkin siis tullut siihen lopputulokseen että olenkin oikein mukava tyyppi (itsekehu haisee) ja minun ei kannata yrittää olla jotain mitä en ole. Mukavat viikonloput.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin! Ei todellakaan! Kaikki huomio ei ole sit kuitenkaan hyvästä.

      Mukavana kivempaa!

      Poista
  2. Itse olen tyyppiä, joka aina ajattelee ihmisistä ensin hyvää. Joskus sitten putoaakin korkealta, kun henkilö osoittautuu muunlaiseksi.
    Olen aidosti kiinnostunut muista ihmisistä ja seurassa mieluiten kuuntelen ja esitän kysymyksiä, en niinkään puhu itsestäni. Vaikka uskoisin minua yleisesti pidettävän seurallisena ja iloisena ihmisenä kaipaan paljon yksinoloa ja olen silloin melankoliaan taipuvainen. Aika erilainen ihminen siis seurassa tai yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nehän ei tosiaan mikään sulje toisiaan pois! Ja muakin väsyttää seurallisuus! Siis niinku fyysisesti. Olen joskus ihan loppu jonkin paljon ponnisteluja vaatineen seuratapahtuman jälkeen. Mutta se ei tosin liity mulkkuuteen tai kivuuteen! :)

      Poista
  3. Tämä! "Uskon, että suodattamaton, hienotunteeton suorasukaisuus ei ole vain jonkinasteista sosiaalista lahjattomuutta, vaan myös suojelumekanismi. Sillä pidetään piilossa oma haavoittuvaisuus, peitellään heikkoa itsetuntoa, pusketaan omaa häpeäntunnetta pois ja ollaan käsittelemättä omaa epävarmuutta."
    Vitsi miten tunnistan nuoren minäni tästä! Eikä sitä silloinkaan ollut tarkoituksella mulkku. Sitä vaan ei jotenkin osannut näyttää kaikkia puolia itestään.

    Mari / Lostventures
    www.rantapallo.fi/lostventures

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä! Mulla ainakin nuorempana just toi epävarmuus ja kaikki löi sellaisen defenssin päälle, notta!

      Poista
  4. Allekirjoitan tämän täysin ja myönnän olevani välillä mulkku - ja samaa mieltä siitä että se on valinta. Mulkkuilen lähinnä siksi, että mielestäni kaikki ihmiset eivät ansaitse tulla kohdelluiksi silkkihansikkain. Toisin sanoen jos joku kohtelee minua huonosti, en todellakaan ole häntä kohtaan kiltti ja ystävällinen. Jos niin tekisin, kokisin alemmuutta (kokeiltu on).

    Lähtökohtaisesti kunnioittava ja kohtelias kaikkia kohtaan, mutta mulkuille takaisin samalla mitalla. Ilman omantunnontuskia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Jari Sinkkosenkin sanovan, että alistuminen synnyttää alistujassa aina raivoa, eli alistua ei pitäisikään. Olisi kaiketi hyvä jämäkästi sanoa räyhääjälle, että pidän käytöstä asiattomana.

      Minä ajattelen siitä huolimatta, että en anna samalla mitalla takaisin mulkuille. Juuri siksi, että mulkut ovat usein heikko-osaisia tai jostain surullisesta syystä ilkeitä. En halua olla korostetun ilkeä varsinkaan heille, joiden elämäntilanteen näen rinnastuvan esim. liikuntavammaiseen ja velkaantuneeseen.

      Kaislakerttu

      Poista
    2. Juuri niin! Minä ainakin koen itseni vahvemmaksi (en siihen toiseen verrattuna, vaan itseeni), jos nousen mulkkuuden yläpuolelle ja hoidan tilanteen fiksummin!

      Poista
  5. No voi hyvänen aika miten timanttista kamaa sun näppikseltä on viime aikoina syntynyt.

    Mulkku tahtomattaan täälläkin terve. Allekirjoitan. Suojelumekanismihan se usein on, kun ei jaksaisi tuntea kaikkia niitä tunteita, omiaan ja muissa aistimiaan, niin tekee mieli kytkeä tunteet pois päältä kokonaan.

    Mä ainakin itse väsyn siihen, kun on jatkuvasti tuntosarvet päällä, ja väsyneenä reaktio on usein... no jos nyt ei ihan mulkku niin usein vähintään tiuskahteleva ja muut huomiotta jättävä.

    Mäkin todella kadehdin heitä, joilla ystävällisyys tulee luonnostaan. Mulla se vaatii usein tietoista yrittämistä, mikä ei tarkoita sitä, etten välittäisi, miltä muista tuntuu, vaan ihan vaan sitä, etten osaa aina ilmaista sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla noin timanttiselta muijalta! <3

      Joo, tuntosarvihomma tuttu. Mulla käy myös niin, että itselleni tulee paha mieli, jos mulkkuilen, joten siksikin on kivaa, niinku itseänikin kohtaan, olla kiva!

      Ja niin kadehdin minäkin! Ja arvostan suunnattomasti!

      Poista
  6. Laura, tuo oli kuin omaa tekstiä.. Mulla on ollut tosi raskaat kuusi vuotta ja se on kouluttanut/nöyryyttänyt ja painanut maan rakoon aika lailla. Ihan näin kovaa koulutusta en olis ansainnut, oon tosi herkkä pohjimmiltani. Yritän ihan tosissani olla kiva, kiltti, epäitsekäs. Joka päivä. En tiedä onko sitä kukaan vielä huomannut, onko mulla enää ketään huomaamassa? En tiedä onko myöhäistä, tai oliko mulla koskaan tarpeeksi hyviä YSTÄVIÄ? Potentiaalia oli, ehkä mokasin liikaa olemalla huono itseni. Itsekäs jne. Sanon nyt vielä, että elämä toi tielle paljon murheita, en itse niitä kaikkia luonut. Raskasta ja hankalaa tajuta asioita nyt vasta. I feel you, sen halusin sanoa. ��

    VastaaPoista
  7. Ihan kiva.
    Mä kyllä osaan olla niin hienovaraisilla tavoilla mulkku edes itseni tietämättä, että tuon saavuttaminen on mahdottomuus. Unohdan muun muassa useasti pysyä kärryillä keskustelukumppanin aiemmin kertomasta ja sitten puhun just väärin, vaikkapa laihduttajalle alan kehua hyviä makeisia kaupassa tms. Itsestään selvyys minulle aina on ollut, että yritän olla mukava, mutta en aina siihen vain pysty.
    Tuo on taas niitä artikkeileita että "Me kaikki olemme tämmöisiä samanlaisia". Kirjoittaja on huomannut olevansa mul::ku, ja nyt uskoo, että kaikki jotka tästä edespäin eivät osaa olla loukkaamatta toisia, ovat päättäneet olla sellaisia.
    Toisaalta sillä ei ole väliäkään.
    Saan aina saman rangaistuksen olinpa mulkku tahallani tai tahattomasti, ja voisinhan ihan hyvin vaan päättää että tätä minä haluankin: eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä sekä häpeää. Helpompi hyväksyä oma sosiaalisten tilanteiden lukuvaikeus sitä kautta.
    Voihan tuo monelle silti käydä, eipä sillä.

    VastaaPoista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki