Tietoa mainostajalle ›

Kun aikuiset unohtivat käytöstavat

22.11.2016

Saanko kertoa tarinan? Se on tarina kaksinaismoralismista. Luetpa mitä vain lehteä, keskustelupalstaa, uutiskommentointia tai kuuntelet k...

Saanko kertoa tarinan? Se on tarina kaksinaismoralismista.

Luetpa mitä vain lehteä, keskustelupalstaa, uutiskommentointia tai kuuntelet kahvipöytäkeskustelua, niin yhdestä asiasta ollaan aina samaa mieltä: Nuoriso on pilalla. 

Lapset kiusaavat jo päiväkodeissa toisiaan. Teinit aiheuttivat opettajalle hermoromahduksen, josta seurasi opettajan potkut – epistä. Heikompia sorretaan. Kavereita nälvitään. Armottomia, kusipäisiä äpäriä kaikki, joista ei ikinä tule tuolla menolla mitään.

Samaan aikaan vanha kunnon väki peräänkuuluttaa omaa erityisyyttään: "Sillon kun minä olin nuori kunnioitettiin vanhempia. Keppiä sai jos asiattomaksi ryhtyi. Meillä sentään oli käytöstavat." 

Vaan arvatkaapa mitä? Toisin on vissiin nyt – aikuisina.

Olin taannoin lasteni ja sukulaisteni kanssa risteilyllä. Tiedän, tiedän, laiva saattaa olla vähän huono otos ihmisistä, siellä kun usein viimeisetkin käytöstavat unohtuvat muutaman kossuvissyn jälkeen, mutta nyt ei ollut kyse siitä.

Menimme ensimmäiseen buffet-kattaukseen syömään joulumenuta. Seisovan pöydän alkuruokajono tuntui kestävän ikuisuuden. Jonoa kertyi, eikä se oikein liikkunut eteenpäin. Vähän turhautti. Nälkäkin tuntui kasvavan, mitä lähemmäs ruokia päästiin. 

Takanani alkoi närkästynyt marmatus: "Mikä täällä kestää? Ei voi olla totta, miksei tämä jono liiku! Kato ne on noi mummot tossa! Ei hemmetti, mikä voi kestää noin kauan? Voi herranjestas. Menisivät nyt! Just tän takia mä en tuo omaa äitiäni laivalle – kaikilla menis vaan hermo siihen!"

Kuuntelin parjaamista ja aloin etsiä katseellani, kenestä takanani puhuttiin. Buffet-jonon ensimmäisenä oli kaksi noin 70-vuotiasta naista. Molemmat pukeutuneet nätisti illallista varten. Helmet korvissa, riipukset neuleen päällä.

Kurkkasin vaivihkaa taakseni. Siellä seisoi noin viisikymppinen närkästynyt nainen miehensä kanssa. Myös laittautuneita, ihan tavallisia ihmisiä. 

Kohta vielä taaempaa alkoi kuulua lisää parjausta. Tällä kertaa kasa keski-ikäisiä miehiä – eikä enää niin hiljaa:

"Ei helvetti! Kattokaa tota mummoa! Vittu, että jumittaa! Kato ku pitää ottaa jokaista vähän! Hahahaha! Oikein nyppiä sieltä. Koittais nyt edes!"

Katselin jonon kärjessä ollutta naista. Hän toden totta otti jokaista vähän. Tutkiskeli pöydän antimia. Keskittyneenä ja hyväntuulisena närppi jokaisesta vähän lautaselleen.

Vaan entäs sitten?

Onko niin, että vain tietynlaiset ihmiset saavat tulla laivan buffet-ravintolaan? Tarpeeksi nopeat, tarpeeksi nuoret, muttei liian nuoret ja tarpeeksi määrätietoiset ruoan ottajat? Ketterät, aikailemattomat ja elämänsä voimissa olevat?

Että kun hivutaan sinne seniorivuosien puolelle, on parempi vaan jäädä kotiin, "ettei kaikilla menis vaa hermot".

Oliko meillä näiden iäkkäämpien naisten takana olevilla terveillä aikuisilla ihmisillä niin helvetin kova kiire saada ne graavilohet lautaselle, että oli täysin sietämätön ajatus jaksaa odottaa, että se hartaudella ruokia ihastellut ja pikkuruisia palasia lautaselleen noukkinut vanha nainen saisi homman kunnialla hoidettua? Että jonotusko ihan aiheutti noin isoja vihantunteita? Halveksuntaa, ilkeää naureskelua, silmien pyörittelyä.

Jos viisi ylimääräistä minuuttia jonossa oikeuttaa kiusaamiseen, miettikää mitä kaikkia muita hyviä syitä onkaan! Pienikin erottuminen tai heikkous – ja pam, olet vapaata riistaa.

Kuvituskuva.

Pahinta on, että jostain syystä tällainen on vissiin ihan ok käytöstä. Ei puhuta kiusaamisesta. Jos jonkun olemus tai toiminta ei ole mieleen, sille saa sanoa siitä. Naureskella joukolla ja ojentaa urpoa. Se on ansainnut sen, mitäs on niin vääränlainen!

Onneksi kohteena olleet naiset eivät kuulleet tätä kaikkea. Ajatelkaa: Sulla on hyvä fiilis, helmet korvissa, ihanaa ruokaa edessä ja olet ehkä pitkästä aikaa lähtenyt kotoasi vanhojen ystäviesi kanssa pienelle risteilylle. Ehkä liikkuminen on sinulle työlästä, kädet ei aivan tottele, huonot jalat ehkä? 

Miltähän heistä olisi tuntunut, jos he olisivat kuulleet, mitä heistä siellä jonon perällä sanottiin? Ehkä vähän paska fiilis, vähän nolattu olo? 

Mutta vielä tärkeämpää: Ajatelkaa, mitä lapsemme ja nuoremme ehkä kuulevat joka päivä missä tahansa ollessaan? Miten ihmiset puhuvat toisistaan – ja toisilleen? Ja puhutaanko myös niille lapsille ja nuorille noin?

Samaan aikaan paasataan nuorista, jotka eivät osaa käytöstapoja, eivät kunnioita vanhempiaan, tai ketään, kiusaavat toisiaan ja aukovat päätään opettajille. 

Niin mietin vaan, että miksiköhän?

"Ei minun nuoruudessani." Joo, eipä. Aikuisena sitten vasta.


Lue myös:
Päätätkö olla mulkku vai kiva?

You Might Also Like

20 kommenttia

  1. En kestä, mulla tuli melkein kyyneleet kun luin tän! Ihana ravistelu elämää kohtaan ja tosiaan - mitä helekattia - ei voi muuta todeta. Toivottavasti itse en ikinä käyttäydy noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mua harmitti jälkikäteen vielä enemmän kuin itse tilanteessa. Siinä olin vielä ihan ihmeissäni kaikesta. Onneksi ne mummut olivat autuaan tietämättömiä kaikesta. Pysyi heidän hyvä fiilis yllä! <3

      Poista
  2. Mulla samaten rapisee suomut silmiltä tässä menossa. Sitähän sanotaan, että netissä lauotaan nykyään nimettömänä toisille sellasia juttuja, mitä ei kehdattaisi päin kasvoja sanoa. Olen kyllä toista mieltä: nimenomaan niitä sanotaan myös ihan päin kasvoja. Täydellistä empatiakyvyn puutetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä ne osaa ihan naamatustenkin olla ikäviä! :/

      Poista
  3. Samaa mietin kun edellä: melkein itku tuli. Ja toivottavasti en ikinä käyttäydy itse noin.

    Jäi kommentoimatta silloin, mutta osui ja upposi myös se, että voi päättää olla vähemmän mulkku. Tietoisesti en ikinä halua ketään loukata, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä kipeämmin tajuan että välillä voisi vähän tarkemmin miettiä miten asiansa muotoilee. Vaikka olisi "oikeassakin".

    Kiitos näistä teksteistä. Ihmiseksi kasvamisessa on vielä tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että oot tykännyt!

      Kaikilla meillä on kasvettavaa! Kukaan ei ole täydellinen! Mutta vähemmän mulkku voi aina yrittää olla! :D

      Poista
  4. Nyt kyllä kirjoitat NIIIIIN asiaa!! Ihan järkyttävää menoa nykyjään. Meillä ei ole ollut kuin yksi lapsen kasvatusperiaate (siis tiukka semmoinen, on meillä nyt jotain muitakin sääntöjä ollut :)) ja se on se, että rumasti ei puhuta kenestäkään eikä kellekkään. Ylilyöntejä sattuu tietenkin kaikille joskus, mutta ne pyydetään anteeksi ja yleensä vielä setvitään, mikä v***tukusen takana on ollut. Perustelepa sitten lapselle tätä sääntöä just esim. kauppajonossa, missä jengi mouhkaa hulluna 30 sekunnin ylimääräisestä odottamisesta.

    Pakko vaan uskoa karman lakiin ja toivoa, että noi nillittäjät on itse joskus siellä buffajonossa huudon kohteena. Paitsi hups, nythän mä itse puhuin rumasti... No mut tässä tapauksessa saa, vai...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin – nykyään ja nykyään. Kai niitä mulukkuja on ollut maailman sivut täynnä! Haha!

      Teillä on hyvä periaate! Mekin pyrimme samaan! Ja just toi, että jos menee joku yli, niin selitetään! Peukku!

      Poista
  5. En olisi itse pystynyt olemaan hiljaa sille takana olevalle samanikäiselle naiselle. Perässä tässä tullaan ja onko siihen jonoon pakko heti ängetä? Alkuruokajonoja on useampi. Kyllä aikuisetkin osaa olla idiootteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun teki mieli sanoa sille naiselle jotain, mutta sitten ajattelin, että olen nyt ihan hiljaa – kun tosiaan ne mummut itse ei onneksi kuulleet mitään – jotten aiheuta suurempaa polemiikkia, jolloin ne mummot saattaiskin saada selville, mitä kaukana takanaan tapahtuu. Ihmisistä ja reaktioistaan kun ei ikinä tiedä. Musta oli hyvä, että ne mummut jäi tapahtuneesta tietämättömiksi.

      Poista
  6. Ei mitään lisättävää. Voi itku tätä touhua :(

    VastaaPoista
  7. Samaa mieltä, mutta välillä hätäilevät hitaat saa käämit lämpiämään. Sitä tapahtuu suomalaiselle monessa paikkaa, että pitää kammeta eteen ja siihen kiire sit loppuukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin... sellaista voi tosiaan sattua. Se ei silti oikeuta ketään käyttäytymään paskasti. :)

      Poista
  8. Äh, tulipa paha mieli. Oot niin oikeessa. En tiedä, mikä aikuistumisen muka pakollinen kehitysvaihe on se, että aletaan haukkua nuorisoa. (Näin on ymmärtääkseni ollut aina.) Samoin, kuin se vaihe, jossa aletaan jakaa facebookissa niitä "jos tiedät, mikä tää on, niin klikkaa". Kuvassa 10 tikkua laudalla. Anteeksi nyt vaan kaikki "paremman lapsuuden eläneet", mutta kyllä lapset edelleen pelaavat naapurustoissa kymmentä tikkua ja kirkonrottaa, ja välitunneilla jalkkista. Ja jos eivät, niin kännykkäriippuvuudesta saa syyttää niitä, jotka sen jatkuvan kännykänkäytön sallivat. Puhun kokemuksesta (kännykkäkiellon välitunneille asettaneena opettajana) ja puhun vähän aiheen vierestä. Hups. Mutta silti. Tyhmästä nuorisosta on kautta aikojen kasvanut fiksuja aikuisia. Tosin jotkut ei kasva, kuten buffet-jonossa oot saanut huomata... Ero onkin siinä, että nuoruudessa pieni tyhmäily on ihan sallittua ja asiaan kuuluvaakin. Harjoittelua. Keski-ikään mennessä siitä ois jo voinut vaikka oppia pois, eikö?

    Mutta nuo mummot kyllä kuulostavat niin ihanilta! Toivottavasti heillä oli ihana laivareissu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin se tuntuu olevan! Mä yritän välttää nuorison haukkumista. Muistan jotenkin jo nuorena, kun harmitti sellainen yleistäminen ja etukäteen tuomitseminen.

      Sä olet niin oikeassa tuossa, että nuorena se on sallittua – kuuluu kasvamiseen –, vanhempana ois pitänyt jo jotain oppia!

      Mummot vaikutti ihanilta. Ja tosiaan, onneksi jäivät tietämättömiksi tapahtumista.

      Poista
  9. mutta puutuitko itse asiaan millään tavalla? en huomauttanut takana olevia k*sipäitä? myös sivusta seuraaminen on ns. kiusaamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve! Olet tavallaan aivan oikeassa, että hiljaisuus on hyväksyntää – jos siis on joku kiusattu, joka kokee, ettei hänen hätäänsä nähdä tai siihen ei puututa. Olen puuttunut ja puutun aina tällaisiin tilanteisiin niiden niin vaatiessa. Nyt en, koska naiset eivät kuulleet koko hommaa – kuten jutussa kerron. Kenties jokin jälkikäteisojennus motkottajille olisi ollut tarpeen, mutta nyt ei ns. uhreja, joita yleensä puuttumisella suojellaan, päässyt syntymään. Tilanteessa itsessään puuttuminen olisi taas saattanut aiheuttaa juuri sen, että siihen asti autuaasti tietämättömät naiset olisivatkin huomanneet tapahtuneen, jolloin heitä ajatellen hienotunteisempaa oli antaa heidän pysyä tietämättöminä.

      Poista
  10. Juuri tästä syystä valitsen laivalla sen ala carte -ravintolan. En kestä niitä urpoja valittajia ja lisäksi vetreydestäni huolimatta koen olevani tiellä kun syynään laktoositon/ gluteeniton laput huolella. Plus viini on ihan järjettömän paljon parempaa siellä ala carten puolella... Joskus vastaavissa tilanteissa saatan sanoa hiukan kovaäänisesti "onneksi söin lounasruokani, niin ei oo nälkäkiukkua" tai kehun lapsiani "miten hienosti jaksattekin odottaa ruokaa, kun kaikki aikuisetkaan ei jaksa". Mutta se joskus ärsyttää, että niillä mummoilla on niin kiire että etuilevat jonoissa... Mihin niillä nyt muka on kiire? Ei kyllä minullakaan yleensä, että turhaan ärsyynnyn.

    VastaaPoista
  11. Juuri tästä syystä valitsen laivalla sen ala carte -ravintolan. En kestä niitä urpoja valittajia ja lisäksi vetreydestäni huolimatta koen olevani tiellä kun syynään laktoositon/ gluteeniton laput huolella. Plus viini on ihan järjettömän paljon parempaa siellä ala carten puolella... Joskus vastaavissa tilanteissa saatan sanoa hiukan kovaäänisesti "onneksi söin lounasruokani, niin ei oo nälkäkiukkua" tai kehun lapsiani "miten hienosti jaksattekin odottaa ruokaa, kun kaikki aikuisetkaan ei jaksa". Mutta se joskus ärsyttää, että niillä mummoilla on niin kiire että etuilevat jonoissa... Mihin niillä nyt muka on kiire? Ei kyllä minullakaan yleensä, että turhaan ärsyynnyn.

    VastaaPoista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki