Tietoa mainostajalle ›

Huh! Nyt se on ohi! Tapahtuma, jota minulla on ollut kunnia olla järjestämässä koko alkuvuoden. PING Helsinki Business Festival 2017 on pake...

Huh! Nyt se on ohi! Tapahtuma, jota minulla on ollut kunnia olla järjestämässä koko alkuvuoden. PING Helsinki Business Festival 2017 on paketissa. Ja niin olen minäkin.

Valvoin eilen vuorokauden ympäri. Menin tiistaina Helsinkiin ja palasin tänään. Nukuin hotellissa pää jättimuhkealla tyynyllä neljä yötä. Lapsia tuli ihan kamalan kova ikävä kotimatkalla. Vasta kotimatkalla ehdin alkaa ikävöidä. Kaikki ajatukset ovat olleet sitä ennen tapahtumassa. Tapahtumassa, joka nyt on ohi.


Haikein mielin, mutta ihan hirveän onnellisena eilisestä möllötän kotisohvalla. Vähän samanlainen fiilis kuin häiden jälkeen: Kuukausien suunnittelu, yksityiskohtien hiominen ja käytännön toteutukset ovat yhtäkkiä yhden päivän jälkeen ohi. Säihke ja tuike on loppu, jäljellä on väsymys. On tyhjä olo.

Tapasin eilen valtavan määrän mielenkiintoisia ihmisiä. Juttelin kymmenien uskomattomien tyyppien kanssa. Samaan aikaan tuntui, ettei ehtinyt jutella kenenkään kanssa niin kauan kuin olisi halunnut. Minusta on ihana tutustua uusiin, samat intressit omaaviin ihmisiin. Ja PING Helsinki jos joku on paikka, jossa sitä karkkia on enemmän kuin missään.

Kaiken tylli- ja kukkaseppelhohtoisen glamröösin jälkeen kotiintulo tuntui ihanan tavalliselta. Suunnittelin jo, kuinka nappaisin lapset kainaloon ja koko illan vain tuijottelisin niitä rauhassa. Pieniä palleroisiani, joista en ole koskaan vielä ollut näin montaa päivää erossa.


Sitten karma teki tepposen. Kosti kai kaiken ylikivan ja sen, että äiti-ihminen on ollut työlomalla.

Nimittäin Yrjö, se Karman vähän vittumaisen puoleinen veli tuli meille kylään. Kotimatkalla saimme viestin, että esikoinen on sairastunut. Hoitopaikassa meitä odotti kalpea pieni harmaasilmäinen onnettoman oloinen heppu, jonka silmiin nousi heti kyyneleet meidät nähdessään. Äiti ja isi on nyt tässä, kaikki hyvin kulta.

Neljä vuotta ja seitsemän kuukautta. Niin kauan on mennyt, eikä lapsemme ole koskaan vielä saaneet vatsatautia. Paitsi nyt. Että moro vaan arki, kertaheitolla ja päin pläsiä. Nam.

Pari päivää sitten tilasin aviomieheltäni kaupasta sipsejä ja suklaata. Samana iltana päätin, että nyt alkaa uusi elämä. Tänä aamuna söin ...

Pari päivää sitten tilasin aviomieheltäni kaupasta sipsejä ja suklaata. Samana iltana päätin, että nyt alkaa uusi elämä.

Tänä aamuna söin kiltisti puuroa marjoilla ja mantelirouheella, jonka jälkeen pakkasin lapset mukaan ja lähdin lenkille. Oi kyllä. Ennen kuin mies oli edes ehtinyt heräämään, minä vetelin jo juoksutrikoitani naftaliinista.

Olisi ollut muuten tosi monta tilaisuutta kääntää kelkkansa koko lenkkiaikeen suhteen. Rattaiden tyhjä kumi, joka oikeastaan tyhjeni vasta kun yritin täyttää sen. Potkupyöräilystä kieltäytynyt esikoinen. Ja lopulta kaksi lasta viettävässä pyöräkärryssä, josta puuttui juoksurengas.

Mutta kiroillen positiivisella asenteella siitäkin selvittiin ja lenkki tehtiin.

Tästä innoittuneena pääsin heti kiinni uuteen fitness-elämääni. Tulin kotiin ja lähdin esikoisen kanssa kauppaan vihannes- ja protskuostoksille, kuten meillä fitness-piireissä sanotaan. Kauppaan lähdin tietysti niissä aamulla pukemissani juoksutrikoissani, ettei totuus uudesta terveellisestä elämästäni pääsisi keltään unohtumaan.

Sitten tulin kotiin ja tein juoksutrikoissani oikein maittavahkon lounaan: niistä prostkuista ja vihanneksista, tietenkin. Tämän jälkeen vein lapset päikkäreille ja otin pienen lepohetken sohvalla. Juoksutrikoissani, koska niin me tosiliikkujat teemme.

Päikkäreiden jälkeen puhkuin liikunnallista energiaa ja ehdotinkin miehelleni jotain liikunnallista aktiviteettia, "esimerkiksi kiipeilyä tai jotain muuta kivaa liikuntaa". Jotain sellaista, "ettei edes huomaa liikkuvansa, kun on niin kivaa."

Itsehän en ole koskaan kiipeillyt, joten veikkaukseni kiipeilyn kivuudesta oli täysin mistään riippumattomien mielikuvien varassa. Onkin melko varmaa, että painovoima yhdessä minun varustukseni kanssa saattaisivat palauttaa minut maan pinnalle aika pian. Kirjaimellisesti.


Äkkiä se päivä sitten vierähti odotellessamme tämän liikunnallisen ilottelun inspiraatiota ja kohta lähdinkin kauppaan uudelleen. Olin nimittäin unohtanut aikaisemmin protskukiikarit silmilläni ostaa kaikki taloutemme paperit ja siinä sitä tajunnan räjäyttävää "kivan liikunnan" ideaa odotellessa sain inspiraation hiton hyvästä thaimaalaisesta nuudelikeittoruoasta!

Uudelleen kauppaan, juoksutrikoissani. Siinä on näet ihan erilainen fiilis olla kaupassa, kun reisiä hivelevät kiiltäväkankaiset juoksutrikoot sparraavat sinua ostamaan uutta urheilullista elämääsi tukevaa ravintoa, eikä mitään sokerihöttötransrasvoja.

Ei siis tullut mieleenkään katsella sillä silmällä suklaapatukoita ja sipsukkapusseja. Juoksutrikoot herättävät jo kanssaihmisissäkin sellaista hiljaista arvostusta liikunnallisten arvojen monumenttina, ettei siinä parane yhtään lähteä sooloilemaan. Tuottaa vain pettymyksen itselleen ja heimolaisilleen. Korkeintaan protskupatukkahyllyllä voi pysähtyä tsekkaamaan raakasuklaa-gojimarjauutuudet, mutta vain, jos ne on makeutettu taateleilla.

Ja kyllä minä väitän, että kun päällä on koko ajan urheiluvaatteet, on siinä sellaisen rajoittamattomuuden ja liikunnallisen mahdollisuuden tunne vahvasti koko ajan läsnä. Matkalla kauppaan nimittäin meinasin harkita menoa läheiselle 24/7-salille.

Ihan vaan, koska olisin voinut.


He tietävät, mistä puhun.

6 kommenttia

Tässä on nyt ollut taas vähän kaikenlaista. Se on näemmä niin, että sellainen rauhallinen siirtymä pois ns. kotiäitiydestä on ihan passe ja ...

Tässä on nyt ollut taas vähän kaikenlaista. Se on näemmä niin, että sellainen rauhallinen siirtymä pois ns. kotiäitiydestä on ihan passe ja että kerralla sitten vaan kunnolla sinne syvään päähän. Perkele.

Paljon öitä pois kotoa, pitkiä päiviä töissä ja lasten mentyä nukkumaan vielä vähän "yövuoroa" koneella. Kuten Emmi (jonka kanssa olemme just nyt samassa projektissakin) juuri kirjoitti, vanhojen tehtävien päälle tulee heti uusia tehtäviä ja pelikaanit lentää turbiineihin ja lunta sataa Las Palmasissa. Tosin jälkimmäiset oli vain minun lisäyksiäni.

Noh, sitten kun sellaista kovin hektistä menoa on ja yöunetkin tuppaavat jäämään lyhyiksi ja vaikkei jäisi niin nukahtamishetkellä, keskellä yötä herätessä ja ekana aamulla ajattelee niitä työasioita, niin se saattaa vähän alkaa vaikuttaa ihmiseen. Itselläni em. projekti ei edes ole ainoa, vaan päällekkäin on pari (muutama), pari (muutama) muutakin.

Niin mihinhän minä olin tulossa... NIIN, niin sitten kun on sitä härdelliä, niin sellaiset semisti turhat asiat alkavat sillä lailla HERKISTÄÄ. 

Ja jos kävitte lukemassa sen Emmin jutun, niin huomaatte, että tää mun juttu tuli ihan siitä sen jutusta mieleen, koska sekin parkui jotain ihan mitä sattuu tänään. Niinku määki.

Viime aikoina olen itkenyt, koska:

1. Joku mainitsi ohimennen sivulauseessa Lotat (tiäks Lotta Svärdit) asiakastapaamisessa ja MUNST SE OLI NII KOSKETTAVAA KU NE LOTATKI SIELLÄ SODASSA SILLÄLAILLA.

2. Katsoin kissavideon, missä se toinen pittuinen kitta veti ten toiten tinne tulvaan tiltä ewäinwääkäwiwtä. AWWW!

Se kittavideo on täällä. Kuitenkin haluat nähdä sen.

3. Olin juonut yhdessä iltatapahtumassa pari lasia skumppaa ja uskalsin antaa suuressa armossani, vilpittömän ja mielestäni tosi hik ihanan kohteliaishuuden, vaikka vähän jännitthi kertoo shitä, ja sit se toinen ei ollukkaa sillee et OMG VÄHÄNKÖ IHANASTI SANOTTU ITE OOT IHANA JA PARAS. 

Juuh, niin aika ranccaa ja hevii shittii tämä mun lyfe.



Noin. Vois vaikka mennä nukkuu. Öitä!

1 kommentti

– Mitä, eivätkö kaikki ihmiset äänestä?! asiantuntijakoira haukahtaa järkyttyneenä kuullessaan, etteivät kaikki äänioikeuden omaavat ihmiset...

– Mitä, eivätkö kaikki ihmiset äänestä?! asiantuntijakoira haukahtaa järkyttyneenä kuullessaan, etteivät kaikki äänioikeuden omaavat ihmiset aio äänestää huomisissa kuntavaaleissa.

Kunpa ihmiset ymmärtäisivät, minkälainen etuoikeus heillä on – verrattuna vaikkapa meihin koiriin.

Itsehän ehdin jo kiertää kaikki vaalikojut, kerätä talteen jok'ikissen vaaliesitteen, syödä kaikki minulle tarjotut vaalikarkit – nekin, missä on suklaata, vaikka se on myrkyllistä meille koirille – ja tehdä jokaisen löytämäni vaalikoneen, ja NYT sain tietää, ettei meillä koirilla olekaan äänioikeutta!

Toisaalta ymmärtäähän sen: miten helvetissä minä näillä tylpillä tassuillani pitelisin sitä lyijykynää ja kirjoittaisin siihen kiusallisen liukkaaseen paperiin jonkin numeron. Kyllä se ihmisen hommaa vissiin kuitenkin sitten on.

Mutta turhauttaahan se, kun sentään minäkin, koira, olen kuitenkin tehnyt aikamoisen taustatyön löytääkseni oikean ehdokkaan. Ja sitten sinä tulet kertomaan, ettei ne joilla sellainen pikkuinen luksus nimeltä äänioikeus on, käytä sitä!

Kuten meillä koirapiireissä sanotaan: se mitään rakettitiedettä ole. Jollet muuta keksi, niin valitse nyt edes arvojasi lähinnä oleva puolue ja äänestä jotain sieltä. Tarpeeksi hyvä on parempi, kuin ei ketään.

Huh, ja meitä koiria haukutaan hölmöiksi.

"Haukutaan", heh heh, huomasitteko pikkuisen sanaleikin? Niinpä, olen aika terävä.


On asioita, jotka sinnikkäästi on jättämättä rauhaan. Pakkopullaa, jota ei todellakaan ihmisen mieli jaksaisi. Sellaisia elämän pieniä kiviä...

On asioita, jotka sinnikkäästi on jättämättä rauhaan. Pakkopullaa, jota ei todellakaan ihmisen mieli jaksaisi. Sellaisia elämän pieniä kiviä kengässä, jotka raivostuttavasti kasaantuvat kantapään alle. Tulevat aina ja iloisesti pyytämättä. Niistä ei ihminen nauti.


Tässä asioita, joita just nyt en jaksaisi:

1. Hiekka

Meidän lattioilla. Mistä sitä oikein tulee? Kuinka voi pieneen 25-koon kenkään mahtua enemmän hiekkaa kuin pihan hiekkalaatikkoon? Kuinka voi taskuistakin tulla lapiollinen? Ja arvatkaa mistä muualta löysin tänään hiekkaa?! Esikoisen hiuksista! HIUKSISTA! Pipon alta tippui toinen hiekkalaatikollinen. Oikeesti hiekka, go home, you're drunk!

2. Pyykit

Kun sitä pyykkiä tulee muutenkin ihan jumalattomasti, niin nyt kun tämä talvikausi taas vaihtuu kevääksi ja lapset ovat kasvaneet taas kolme metriä kolmessa kuukaudessa, niin sitä pyykkiä saakin taas pestä ihan säkkikaupalla, jotta saa koko eteisen valloittaneet vermeet vaihdettua taas kevätkuoseihin. Ja siinäpä muuten oli yhden kappaleen pituinen lause. Mutta en pyytele anteeksi. Ei pyytele pyykitkään.

3. Liian pienet vaatteet 

Minä en jaksa kasvamista. Niinku lasten. En kyllä omaanikaan, joka tosin ei valitettavasti ole pituuskasvua kuten lapsilla, mutta ei mennä nyt siihen.

Minä en ehdi lajittelemaan ja viemään vaatteita kirppikselle. Meillä ei ole ketään, kuka jaksaisi ottaa vastaan käytettyjä vaatteita ja meidän vintti on jo täynnä esikoisen vanhoja vaatteita, jotka joskus sitten menee kuopukselle. OLEN minä sieltä hakenutkin, mutta hemmetti kun JOKU ei ole järjestänyt niitä mitenkään loogisesti, joten aika paljon on mennyt ohikin – ihan vaan kun en ole löytänyt. Taiiii muistanut koko niiden olemassaoloa.

Nyt en enää varastoi yhtään mitään mihinkään ikinä. Lahjoitan kaiken pois. Keräyslaatikkoon vien sitä mukaa kun menee pieneksi.

Meillä on muuten neljä (4!!) liian pientä kuopuksen haalaria. Saa tulla hakemaan. Kaupan päällisiksi voin antaa nuo 12 478 liian pientä yksittäistä vanttua, lapasta, sormikasta ja villasukkaa. KUNHAN OLEN PESSYT NE KAIKKI ENSIN.

4. Kevät 

...on ihana, mutta voi jumaleissöni se paljastaa meidän saastaisen kotimme nuhjut. Päivänvaloon astuu kaikki muhjuiset mörököllit. Sellaiset talven pimeydessä huomaamattomaksi jääneet nöhjöt tummilta pinnoilta. Vaaleilta pinnoilta, kaikilta pinnoilta.

Julma, suorastaan sadistinen aurinko paljastaa kaiken ja minä meinaan saada paniikkihermoromahdussuonikohjun päähäni. "KUINKA MEILLÄ VOI OLLA NÄIN NUHJUSTA, KUKA ON PIIRTÄNYT SEINÄÄN, NYT KAIKKI OTTAA RÄTIN KÄTEEN JA PYYHKII KAIKKI SEINÄT JA KAAPINOVET JA KATON!"

5. Laput

Helvetin laput. Täytä tämä, ilmoita tuo. "Ilmoittaisitko tulotietosi varhaiskasvatuksen maksuja varten?" "Ilmoittaisitko yrityksesi johonkin kaikenmaailman rekistereihin?" Ilmoittaistko puhelinnumeron, kotinumeron, sivunumeron, talonumeron ja kengännumeron tähän epäselvään lappuun, sekä ennakoisitko ystävällisesti ensitilassa asioita, joita kukaan ei saatana tässä vaiheessa pysty vielä ennakoimaan.

Lippuja, lappuja, eräpäiviä. Ennakkoäänestyslaput, päiväkodin kesäajan asiakasmaksu, veroilmoit.... VEROILMOITUKSEN JÄTTÖPÄIVÄ OLI TÄNÄÄN VOI SAATANA!


Lue myös:
Asioita, joita mää en jaksa
Silmä tottuu -haaste

8 kommenttia

Hae

 

 

Ruokablogien kärki