Tietoa mainostajalle ›

Lihaton lokakuu päättyy tänään. Yli 30 000 ihmistä on ainakin ilmoittanut osallistuvansa lihattomaan kuukauteen - minä mukaan lukien. Aiemm...

Lihaton lokakuu päättyy tänään. Yli 30 000 ihmistä on ainakin ilmoittanut osallistuvansa lihattomaan kuukauteen - minä mukaan lukien. Aiemmassa postauksessa kerroin, kuinka kasvisruokavalio on mietityttänyt jo pitkään ja kuinka tämä haaste tuli juuri sopivaan saumaan. Oltuamme viikon lihattomalla ruokavaliolla, homma tuntui helpolta ja ihmettelinkin, miksen ollut alkanut aiemmin tähän.

Entäs nyt, kun kuukausi lihattomuutta on vierähtänyt?

Yleensä käymme melko usein ravintoloissa syömässä, mutta jostain syystä tämä kuukausi on ollut hiljaisempaa sen osalta. Ne pari kertaa mitä olemme käyneet, ovat hoituneet melko sujuvasti ja ruoka on ollut hyvää. Mieheni käy töistä päivittäin lounaalla, ja joidenkin ravintoloiden kasvislounaissa olisikin ollut parantamisen varaa. Tuntuu, että moni ravintola kokee kasvisruuan välttämättömänä pahana, eivätkä jaksa panostaa siihen juurikaan: Kasvisvaihtoehto on toissijainen ja tarkoitettu vain hiljentämään lihansyöjäseurueen se yksi ituhippi, välittämättä siitä, onko ruoka ollenkaan maistuvaa. Toiset ravintolat taas eivät edes jaoittele kasvis- ja liharuokia eri leireihin, vaan tekevät lounaan kasvisruuaksi joka tapauksessa ja panostavat siihen aivan kuin mihin tahansa ruokaan.

Itse intohimoisena syöjänä kokkailijana tiedän, että ruuista saa varsin helposti maistuvaa ilman lihaakin. Se on vain sellainen asia, mihin pitää olla halu panostaa. Mieheni serkku kävi meillä eilen illallisella ja ennakkoluuloistaan huolimatta, saikin herkullisen kokemuksen kasvisruuasta. Vielä kotimatkallakin oli kehunut miehelleni, kuinka hyvää ruoka oli ja kertoi vähän innostuneensa kasvisruuista. 



Resepti sieni-pinaattisoosiin

Jotenkin odotin, että lihattomuus olisi vaikuttanut edes jotenkin fyysiseen olooni. Niin ei kuitekaan ole (vielä?) käynyt, mutta pään sisällä olo on parempi. - Olenhan kauan jo tuntenut lihatiskillä pientä pistoa sydämessäni.

Lihaton lokakuu oli varsin hyvä tilaisuus haastaa itsenikin ajattelemaan laatikon ulkopuolelta ja panostaa tekemään maukkaita kasvisruokia. Koska kuukausi on ollut helppo, eikä totta puhuakseni kertaakaan, ole tullut ikävä lihaa, olen päättänyt jatkaa omalta osaltani lihattomuutta. Kuitenkaan totaalikieltäytyjäksi en ala, ainakaan vielä. Joulu on tulossa, ja kieltämättä se kinkuton joulu kuulostaa liian suurelta uhraukselta.
 

Lakto-ovo - ja välillä vähän pesco - on jatkossakin siis minun ruokavalioni, ja jos lihaa syön, syön hyvää lihaa ja vain erityistilanteissa. 


Resepti samettiseen kyssäkaalikeittoon
Resepti avokado-kesäkurpitsapastaan

Voi olla, että joskus se erityistilanteidenkin liha jää pois, enkä kaipaa sitä joulukinkkuakaan enää. Mutta koska kiirehtimällä ei tule kuin.. noh, tiedättehän, en aio ottaa stressiä tästä asiasta. - Annan itseni kypsyä ajatukseen.


Saataisiinpa vielä ne ravintolatkin näkemään kasvisruuat samalla viivalla muiden annosten kanssa. Niihin voi ja kannattaa panostaa, ja kyllä niistä ihan oikeasti saa hyvän makuisia. Lisäksi, ne ovat usein liharuokia edullisempia valmistettavia. Ja se "ei ne liiku", on huono syy niiden puuttumiseen listoilta. - Ei kai ne liikukaan, jos ne maistuvat pask.. pahvilta.

Idean isä, Leo Stranius ja Docventures onnistuivat herättelemään ihmiset ajattelemaan lihankulutustaan. Kenties minun lisäksi moni muukin innostui jatkamaan lihattomuutta, tai edes vähentämään lihansyöntiään huomattavasti!



***


Osa teistäkin aloitti lihattomuuden lokakuussa - miten teillä meni??




6 kommenttia

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Blogirinki Median ja Valio Onni® -karttapalvelun kanssa.  Blogiringistä otettiin yhteyttä ja kysy...

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Blogirinki Median ja Valio Onni® -karttapalvelun kanssa. 


Blogiringistä otettiin yhteyttä ja kysyttiin, haluaisinko osallistua Valio Onni® -karttapalvelun lapsiystävällisten paikkojen vinkkaamiseen. Karttapalvelun tavoitteena on kerätä yhteen paikkaan suosituksia lapsiystävällisistä paikoista, vertaistietoon perustuen. Usein itsekin mietin, mihin lapsen kanssa olisi kiva mennä, joten palvelu, mikä kerää yhteen moiset paikat, kuulosti hyvältä!  

Kuka tahansa voi käydä lisäämässä paikan karttapalveluun - ja nyt jos koska se kannattaa: paikkoja lisänneiden kesken on tiedossa arvonta kynttiläillallisesta ja aktiivisimpien käyttäjien kesken arvotaan tuotepalkintoja! Paikat voivat olla mitä tahansa kohteita - ravintoloita, kahviloita, kauppoja, palveluja, kulttuuria - ihan mitä vain, minkä on kokenut lapsiystävälliseksi. Palvelussa on jaettu paikat eri kategorioihin, joita klikkaamalla kartalla näkyy halutessasi vain tietyn kategorian paikat. Karttapalvelusovellus kulkee myös älypuhelimessa mukana!

Joillekin saattaa olla entuudestaan tuttu Kidd.io -sivusto, mikä toimi samalla periaatteella. Valio Onni -karttapalvelu on rakennettu Kidd.io -palvelun päälle, mutta sinne entuudestaan merkatut paikat löytyvät edelleen Valio Onni -karttapalvelusta.


***


15 bloggaajaa ympäri Suomea merkkasivat omat vinkkinsä karttapalveluun. Minusta on kivaa käydä lapsen kanssa sellaisissa paikoissa, joissa itsekin viihdyn ja jotka eivät aina ole varsinaisesti lastenpaikkoja. 

Tässä minun kymmenen vinkkiä 
aakkosjärjestyksessä Turun seudulta:

Jokaisesta otsikosta pääset klikkaamaan kyseisen paikan sivuille.



1. 2. linja

Tässä kampaamossa aikuisten lisäksi viihtyy myös lapset. Pienet lapsiasiakkaat on otettu huomioon leluin, tikkarein ja mehuin. Hätätilanteessa myös meidän pikkumies on otettu mukaan äidin kaunistautumishetkeen ja se on ollut ihan ok. - Tavaksi en ota, mutta kiva tietää, että hoitajapulan iskiessä voi pikkumiehen ottaa hetkeksi mukaan. 



2. Delhi Darbar

Hyvää intilaista ruokaa, joka muuntuu myös lapsien suuhun sopivaksi. Viimeksi ollessamme halusimme tilata ruokalistalta alkupaloja, jotka olivat kivaa sormisyötää lapselle. Alkuruoka oli tarkoitettu tuliseksi, mutta pyydettyämme, se kokkailtiin miedoksi. Pienessä paikassa ei koskaan ole tullut epähaluttu olo - ei henkilökunnan, eikä kanssa-asiakkaiden taholta - vaikka pieni mukinkaatumistapaturmakin on käynyt, mikä taas aiheutti pöytäliinojen vaihto-operaation... kröhöm.. 



3. Herkkunuotta

Maailman mukavin kalakauppias ottaa hauskasti myös lapset huomioon. Meidän pikkuinen ei vielä osaa pyytää tarkkoja tuote-esittelyjä kaloista, mutta ystäväni nelivuotias on saanut useasti kalaopastusta maistiaisten kera! Viimeksi ystäväni ja hänen nelivuotiaansa kanssa kalaostoksilla ollessamme, maistelimme katkarapuja ja ihmettelimme jännän nimisiä kaloja. Ystäväni neljävuotias totesikin, että kalakauppias on hänen kaveri ja se taitaa tykätä lapsista.



4. Kupittaan lintupuisto

Sen lisäksi että Kupittaan puistossa on kivat leikkipaikat, Seikkailupuisto ja kauniit kävelymaisemat, siellä on myös sympaattinen lintupuisto. Nykyään lintupuistossa on myös lampaita, joita ollaankin kerta jos toinenkin käyty lähietäisyydeltä kummastelemassa.



5. Marakatti perhekahvila/Perhekeskus Marakatti

Marakatissa on kahvitteluseuran lisäksi vauvamuskaria, vauvatanssia, vauvahierontaa, kansainvälisyysahvila, laululeikkihetkiä ja vaikka mitä. Joka kuukaudelle on oma aikataulu, jonka pystyy tsekkaamaan Marakatin nettisivuilta.



6. Niska


Kauniissa vanhassa kiinteistössä, aivan jokirannassa, sijaitsee viehättävä Niska-ravintola. Maistuvien peltileipien lisäksi lounas houkuttelee tällaisen herkuttelijan lapsineen ruokailemaan. Lapset on huomioitu leluin, ja vaunujenkin kanssa mahtuu sisälle ruokailemaan. Lapset saavat myös lounastaa puoleen hintaan. Lounasbuffet sisältää erilaisia peltileipiä (myös vegejä!) ja salaattia.



7. Nummen Pyörä

Täältä koko perhe löytää helposti fillarointikamat. Aivan pienillekin pyörämatkustajille löytyy kypärä, istuimista ja kärryistä puhumattakaan! Osaava henkilökunta opastaa mielellään ja asiantuntevasti perheen pyöräilytarpeissa turvallisuusseikat huomioiden. Meillekin löytyi kätevä kallistettava istuin ja pikkupäätä suojaamaan etsittiin myyjän opastuksella juuri oikean kokoinen kypärä. 



8. Ruissalon Kansanpuisto

No tänne sitten kannattaa lähteä, kun fillarihankinnat on tehty - ja muutenkin! Koko perhe eväineen matkaan ja menoksi. Kansanpuistossa voi uida, keinua ja leikkiä, ja se toimii mainiona piknikpaikkana. Mikäli eväät unohtuu kotiin, Villa Promenaden kauniista kahvilasta saa mutusteltavaa kyllä!



9. Wäinö Aaltosen museo

Museossa järjestetään perheille kuvataidetyöpajoja ja lähes jokaisessa näyttelyssä on lapsetkin huomioitu. Tässä museossa on ymmärretty, että museoharrastus voi olla koko perheen yhteinen. - Siitä isot pisteet museolle!



10. Zoolandia

Zoolandiassa on pieni huvipuisto, mönkijöitä, pomppulinnoja ja sitten tietysti niitä eläimiä! No, Zoolandia nyt tietysti on lapsiystävällinen ja lasten lempipaikka, mutta se on myös paikka, jossa aikuisetkin viihtyvät!
Kas näin:



Nyt siis katsomaan lapsiystävällisiä kohteita ja tietysti lisäilemään niitä! Autetaan toisiamme löytämään kivat paikat koko perheelle!




***








Muut mukana olleet blogit: 
La petit princesseLastenvaateralliPikkuseikkailijaHetkiäMahtimamaMeidän pieni ryyni & palkoMama's diaryPieces of miraclesSinappinen koneTyttötrion talossaVerskin valtakuntaTodays beautiful memories...Amalian helmiäVisuaalisesti vaativa.



Lapsen kummisetä tuli pitkästä aikaa kylään ja äiti-ihmisen piti pikaisesti kehitellä jokin herkku tarjoiltavaksi kahvin seuraksi. Kaapei...


Lapsen kummisetä tuli pitkästä aikaa kylään ja äiti-ihmisen piti pikaisesti kehitellä jokin herkku tarjoiltavaksi kahvin seuraksi. Kaapeissa ei ollut kuin yksi omena, purkki rahkaa ja muita perusruokatarvikkeita. Onneksi olimme saaneet ystävältäni itsetehtyä omenahilloa, joka pääsikin suureen rooliin tortussa. Koska peruspiirakkaa ei hillosta tehdä, ajattelin kehitellä vähän erilaisen tortun. Lopputulos oli herkullinen ja puoli piirakkaa nautiskeltiin siltä istumalta. Loput onkin näemmä mieheni jo syönyt!

Piirakan rakenteesta tuli mahtava! - Rapea pinta, pehmeä sisus ja herkullinen pohja



Ihana rahka-omenapiirakka:


Murotaikina:
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilijasokeria
1 tl leivinjauhetta 
1 dl sokeria
110 g voita
1 muna

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää huoneenlämpöinen voi  ja nypi voi kuivien aineiden kanssa tasaiseksi muruksi. Lisää muna ja sekoita tasaiseksi.

Painele taikina pyöreän, voidellun ja jauhoitetun vuu'an pohjalle ja reunoille. 

Esipaista torttua 5 minuuttia 200-asteessa.


Täyte:

250 g rahkaa
1 muna
1,5 dl sokeria
2 tl vanilijasokeria


sekoita aineet sekaisin

1 viipaloitu omena (tai jos on, niin 2)
n. 2 dl omenahilloa (mikä tahansa muukin hillo käy!)


Murupäällinen:
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
60 g voita

Ripottele esipaistetun pohjan päälle perunajauhoja, lisää hilloa tasaiseksi kerrokseksi ja asettele viipaloidut omenat. Kaada rahkaseos omenien ja hillon päälle. Nypi tai sekoita vatkaimella voi sokerin ja vehnäjauhon sekaan. Murupäällisen seos saa olla aika kuiva.

Paista keskitasolla 30 minuuttia 200-asteessa, kunnes pinta saa kullanruskean sävyn.


Tarjoile sellaisenaan tai vanilijavaahdon kanssa. 

Herkullisia hetkiä ja ihanaa alkavaa viikkoa!




8 kommenttia

Aiemmassa postauksessani kerroin, kuinka tein itse emännänkaapin korvikkeen , koska sopivaa emännänkaappia ei heti löytynyt. Kun minull...


Aiemmassa postauksessani kerroin, kuinka tein itse emännänkaapin korvikkeen, koska sopivaa emännänkaappia ei heti löytynyt. Kun minulle iski väriallergia, ja koska muukin koti sai yksinkertaisemman ja pelkistetymmän ilmeen, myös "emännänkaappi" sai tuta äiti-ihmisen yksinkertaistamisvimmasta.

Ennen hieman maalaisromanttiseen kotiin sopi kauniit kukalliset mukit ja muut hempeämmät esineet koristamaan emännänkaapin hyllyjä ja koukkuja, nyt kukkamukit vaihtuivat yksivärisiin, ja pian tulevan talven kunniaksi, myös piparimuotit pääsivät killumaan metallikoukkuihin. Riihimäen ja Karhulan purkit eivät ehkä koskaan tule saamaan lähtöpasseja, mutta aikaisemmat valkoiset taulut vaihdettiin äidiltäni saatuihin, isoäitini vanhoihin mustakarmisiin tauluihin. Ilmeisesti jossain mielenhäiriössä äitini viimein antoi minulle myös Arabian vanhat hunaja- ja voipytyt, joista toinen on jopa 1800-luvulta. Olen aina ihastellut posliinipyttyjä äitini luona, ja viime sunnuntaina ne vihdoin matkasi meille. Nämäkin pytyt ovat niin ikään isoäidiltä saatuja.



Hauskaa miten kuvien valostakin huomaa - vaikka kummatkin kuvat ovat otettu keskipäivällä - että nyt on syksy, kun taas kesällä otetuista emännäkaappikuvista huokuu se kesä... ihana, valoisa, kesä. Mutta en valita, kynttilät, villasukat ja kupillinen teetä (tai punkkua) lämmittää mukavasti!

Ei sillä, kyllähän tämä kokonaisuus edelleen aika maalainen ja romanttinen on, mutta ehkä vähän eri tavalla? 

Mitäs tykkäät? 



9 kommenttia

Mä rakastan meidän kotia ja sitä että se on keskustassa. Tykkään että muutaman minuutin kävelymatkan päässä on kaikkea ja että vilkas jokira...

Mä rakastan meidän kotia ja sitä että se on keskustassa. Tykkään että muutaman minuutin kävelymatkan päässä on kaikkea ja että vilkas jokiranta tapahtumineen on meidän peruslenkkeilymaastoa.

Kuitenkin se omakotitalo houkuttelee. Haluan oman pihan, jossa koirat saa juosta vapaana aina kun haluavat. Haaveilen omasta kuistista ja piharakennuksesta. Vanhoista lautalattioista ja isosta keittiöstä, jossa olisi paljon laskutilaa. Haaveilen muutamasta kanasta ja ehkä jopa lampaista, sekä omasta nurmikosta ja rauhasta. 


Haaveilen vanhasta mansardikattoisesta kivijalallisesta puutalosta, jonka vähän mäkinen piha olisi täynnä kaikennähneitä kiemuraoksaisia omenapuita. Sammalpintainen kaivo olisi symppis. Talossa olisi niin paljon huoneita, että jouluna kaikki sukulaiset voisivat tulla meille viettämään joulua ja jäädä yöpymään pyhien yli. Keittiön yhteydessä olisi niin suuri ruokailupöytä, että kaikki mahtuisivat ilman extrapöytää saman pöydän ääreen.

Arkisemmin haluaisin että porraskäytävän äänet eivät kuuluisi sisälle koskaan, jotta koirien ei tarvitsisi vahtia lapsen päikkäriaikaan ääniä, ja ettei aina tarvitsisi miettiä voiko sen hiton roskapussin jättää hetkeksi odottamaan roskikseen vientiä siihen käytävään, vai haittaako se nyt siunatun paljon jotain.

Aina tasaisin väliajoin kurkkaan Oikotietä tai Etuovea ja etsin joillain löyhillä kriteereillä omakotitaloa. Meillä ei todella ole mikään kiire muuttaa, mutta yksi tai kaksi lisähuonetta, kodinhoitohuone, kunnon kokoiset kylpyhuone ja vessa kuulostavat kyllä houkuttelevilta. Niin, ja se oma suojaisa piha. - Oma aidattu piha koirille, ja lapselle hiekkalaatikko ja keinu.


Kun taas riisun vaaleanpunaiset lasit silmiltäni, muistan, omasta lapsuudesta ja muutenkin, ne omakotitalosasumisen varjopuolet. Lehtien haravointi, nurmikon leikkaaminen, lumenluonti, muista, suuremmista vastuista puhumattakaan, saavat kaupungistuneen ihmisen hieman epäilemään omakotitaloasumisen autuutta. Me emme ole kovinkaan hyviä pihan kuokkijoita, emmekä myöskään hirmuisen taitavia remonttireiskoja. Ja jos yhtäkkiä talvella vaikkapa putket jäätyisivät, tai syyssateilla katto alkaisi vuotaa, haluaisin lähinnä käpertyä sikiöasentoon keittiönkulmaan itkemään ja ehkä soittaa edesmenneen isäni apuun, mutta sekään ei pirusoikoon ole mahdollista. - Ja ajattele, minä haluaisin sinne kuitenkin ne kanat ja lampaatkin.

Välillä ajatuksiin hiipii sellainen harha, että kyllä minä sitten siihen omakotitalon emmännyyteen pian oppisin, kun olisi pakko. Minä ne nurmikot leikkaisin ja omenapuut hoitaisin, kun ne siinä vaan olisi. Lampaat kerin ja kanat hoidan. Kyllä. Maatalon emännäksi alkaisin. No okei, jos se talo ostettaisiin, niin ei sinne nyt ihan heti koirien kaveriksi muita eläimiä tulisi. - Ne on ihan aidosti vielä siellä haavetasolla.


Kun haaveet ovat aika vaativat, ei meidän budetilla ihan äkkiä ainakaan valmista pakettia löydy. Lisäksi puolenkin tunnin ajomatka keskustaan tuntuu nyt vähän liian pitkältä. Vartin päässä keskustasta olis huippu, mutta kattellaan niiden hintojen kanssa...

Kuten sanottua, meillä ei ole kiire tästä pois, joten jos se oikea sieltä myyntiin tulee, minä kyllä bongaan sen sitten. Katsellaan rauhassa. Niin vain tämäkin asunto löytyi - puolivahingossa!


En ihan löytänyt unelmatalostani kuvaa, mut kyl joku tällainenkin ehkä kävis:

kuva täältä



2 kommenttia

Olimme eilen lapsen kanssa kauppakeskuksessa. Kun pikkumies ei enää jaksanut istua rattaissa, menimme leikkipaikalle, jossa lapsi sai jaloi...

Olimme eilen lapsen kanssa kauppakeskuksessa. Kun pikkumies ei enää jaksanut istua rattaissa, menimme leikkipaikalle, jossa lapsi sai jaloitella ja leikkiä tovin ennen matkan jatkumista. Leikkipaikalle tuli meidän lisäksi myös mies kahden poikansa kanssa. Pojat menivät intoa puhkuen leikkipaikan liukumäkeen liukumaan, isompi edellä, pienempi perässä.

Riemuisa liukuminen sai käänteen, kun paikalle saapui lisää lapsia. Kaksi vilkasta lasta liittyivät liukumäkiriehaan ja yhtäkkiä liukumäkeen olikin jono. Isä ohjeisti poikiaan olemaan tukkimatta liukumäkeä ja kehotti laskemaan ripeästi, jotta muutkin saisivat vuoronsa liukumäessä. Aiemmin tulleista pojista isompi koki kai tulleensa etuilluksi tai muuten harmistui jonotustilanteesta. Poika alkoi itkemään ja lysähti surkeana maahan. Poika itki suuria kyyneleitä, eikä itku ottanut laantuakseen.

"No, onpa nyt kamalaa jos joku menee kerrankin ennen sua liukumäkeen", "kato nyt, nyt olis sun vuoro, mee nyt jos oot mennäkses", "no voi voi, onpa nyt hirveetä", "hei ei tarvii tällaista asiaa nyt itkeä, ihan turhaa hei, koitas nyt", kuuluivat isän sanat pojalleen. Sitten lapsi siirtyi isän kehotuksesta pois itkemästä muiden tieltä ja vetäytyi aidan viereen jatkamaan itkuaan. Sen sijaan, että lapsi olisi mennyt isän luo lohdutettavaksi, tai että isä olisi hakenut lapsen syliin, lapsi nökötti yksin harminsa kanssa, muiden lasten jatkaessa liukumistaan.

Itku jatkui ja jatkui. "Hei lopeta nyt, ei tommosta asiaa voi itkeä", "mikä nyt on", "no voi että kun on nii-iin surkeeta", "kato nyt, kaikki laskee tuolla vuorotellen, sun täytyy kato oppii jonottaa!".

Itku jatkui useita minuutteja, eikä se loppunut ollenkaan. Perhe jatkoi matkaansa leikkipaikalta, ja vielä kenkiäänkin pukiessa, pieneltä leikki-ikäiseltä tippui suuria kyyneleitä kaulahuiville. Eikä isä tai ketään muukaan tiennyt, mikä suuren harmin oikeastaan aiheutti. - Kukaan ei edes kysynyt.

Mietin vielä tänäänkin tilannetta, ja sitä, mikä minua siinä eniten häiritsi.

Minua vaivasi vanhemman suhtautuminen lapsen suruun. Miksei tilannetta olisi voinut hoitaa moraalisaarnan ja vähättelyn sijaan sylillä ja ymmärryksellä? Vaikka suru olisikin aikuisen näkemyksen mukaan turha ja naurettava, juuri sillä hetkellä se on lapselle suuri. 


Olisiko sitä paitsi itku loppunut nopeammin – mikä selvästi oli isän pyrkimys –, jos lapsi oltaisiin otettu syliin ja itku olisi saanut tulla ja se olisi saanut kestää sen minkä kestää. Lasta olisi ymmärretty ja surulle olisi annettu sijaa. Isä olisi voinut kertoa, että hän ymmärtää, että nyt sinua harmittaa, ja se olisi riittänyt. Sanojakaan ei välttämättä olisi tarvittu - pelkkä ymmärrys, syli ja empaattisuus olisivat riittäneet. Luultavasti suru olisi mennyt nopeasti ohi ja leikki olisi voinut jatkua vielä. Tai sitten ei, mutta ei se mitään. Ja jos leikkipaikan pelisäännöt kaipaavat kertausta, sen voi hoitaa eri tilanteessa, vaikka kahdestaan kotona, eikä muiden ihmisten edessä ja juuri kriittisessä tilanteessa. Ei lyödä lyötyä.

Mutta isää hävetti. Häntä hävetti muiden aikuisten edessä. Hän mietti mitä muut miettivät. Tiedättehän sen kun kovaan ääneen sanotaan jotain lapselle, tarkoituksena, että nimenomaan aikuiset kuulevat sen. Isän piti tuoda julki muille vanhemmille kuinka vähäpätöisestä asiasta lapsi voikaan harmistua. Lisäksi isän piti opettaa lasta suureen ääneen jonottamaan, jotta muut aikuiset varmasti hokaavat, että isi kyllä tietää, kuinka leikkipaikalla toimitaan ja että kyllä se hei yrittää sille opettaa oikeat pelisäännöt.


Minulla tippui eilen puhelin maahan ja siitä hajosi näytön lasi. Sen jälkeen menin sateessa bussipysäkille ja bussikuski paineli epähuomiossa ohi pysäkin jättäen minut ja lapsen vaunuinemme sateeseen. Kummankin tapahtuman jälkeen minua vitutti ja itketti. Ja itkinkin. Harmitti niin lujaa, että tuli itku. 

Jos minun vieressäni olisi seisonut kaksi metriä isompi tyyppi, joka olisi huutanut minulle, että "no vooi vooi kun on niin kamalaa, maailmassa on kuule pikkasen suurempiakin murheita kuin sun puhelimes" ja "et ois kato ollut niin huolimaton ja oisko sun hei pitänyt huitoa vähän näkyvämmin sitä bussia pysähtymään", itkuni olisi luultavasti jatkunut silkasta lisävitutuksesta. Minuthan oltaisiin nolattu ja minun harmiani oltaisiin vähätelty. Ja jos muut bussipysäkillä olleet olisivat vielä myhäilleet nolaajalleni, olisin paennut paikalta entistä surullisempana. Varsinkin jos nolaajani olisi ollut vielä läheiseni, tukipilarini. Se olisi tuntunut vieläkin ikävämmältä - meidänhän pitäisi olla samalla puolella.

Onneksi mieheni ja äitini, joille soitin ja raportoin vitutuksistani, eivät kohdelleet minua niin. Kumpikin harmittelivat tapahtunutta ja ymmärsivät harmistukseni. Juttelimme tovin asiasta ja siirryimme muihin aiheisiin. Yhtäkkiä harmi oli mennyt ohi, lähes unohtunut.

Olisiko siis liikaa vaadittu, että tilanteessa, jossa lasta harmittaa vietävästi joku asia, kuunneltaisiin murhe, halattaisiin, ymmärrettäisiin ja tuettaisiin? Hyväksyttäisiin se suru. Ihan sama vaikka sen harmi olisi maailman pienin, kun se kerta juuri siinä tilanteessa on maailman suurin. Niin suuri, että siitä ei pääse yli, ellei sille anneta sen vaatimaa sijaa. 


Lapsen empatiakyky kehittyy juuri leikki-iässä ja melko pieniltäkin odotetaan jo empaattisuutta. Mutta miten ihmeessä ne pienet, aivan keskenkasvuiset mielet voivat oppia empatian ja sen tärkeyden, jos eivät itse saa kokea tarpeeksi sen parantavaa voimaa?

Tiedän, että vanhemmilla on pinna usein kireällä, eikä aina jaksa. Mutta jos kuitenkin yritettäisiin jaksaa? Yritettäisiin miettiä sekunti ennen suun avaamista
. Yritettäisiin työntää ne omat tarpeet hetkeksi sivuun ja mietittäisiin, miltä lapsesta se tilanne tuntuu. Toimittaisiin kunnioittavasti sitä tunnetta ja lasta kohtaan. Astuttaisiin hetkeksi sen lapsen kenkiin ja mietittäisiin miltä meistä tuntuisi vastaavassa tilanteessa.

Ymmärrystä, tukea ja välittämistä.

Minä lupaan kiinnittää tästedes siihen entistä suurempaa huomiota, lupaatko sinä?


9 kommenttia

"Voi ei, nyt se Brooke pussas sen Billin kaa! Onk niil nyt joku suhde? Mä arvasin tän!" -kiljaisi  äiti-ihminen aviomiehelleen en...

"Voi ei, nyt se Brooke pussas sen Billin kaa! Onk niil nyt joku suhde? Mä arvasin tän!" -kiljaisi äiti-ihminen aviomiehelleen ensimmäisenä sen tultua kotiin. Olisitte nähneet sen aviomiehen ilmeen. Silkkaa kunnioitusta.

...

Mä en ole koskaan oikein katsonut saippuasarjoja. Siskolleni nauroin teininä, kun se piti lukutauon kokeisiin pänttäyksestä Kaunareiden ajan ja äitiäni olen aina pitänyt vähän urpona hassuna, kun se kiirehtii kotiin Emmerdaleksi.

Merkkejä kuitenkin vakavasta saippuaoopperakoukuttumisesta oli jo raskauden loppuaikana, tylsyyden ajaessa ihmisen päivällä tv:n äärelle. Silloin kuitenkin saippuasarjojen käyttö jäi kokeiluun.


Vuosi on vierähtänyt niin, ettei tv edes ole päivisin auki, mutta nyt, salakavalan ihanasti, tv on auennut kuin itsestään ja sivusilmä on kääntynyt siihen suuntaan. Saippuasarjoissa upeinta on se, ettei niitä tarvitse kovin intensiivisesti seurata - silti pysyy kärryillä. 

Isälläni oli tapana sanoa, että hän katsoo kerran vuodessa Kauniita ja rohkeita, eikä vieläkään se Ruuke ole saanut sitä Ritkeä. Isipä ei tiennytkään, että on se sen saanut - monta kertaa. Niillä vaan tuli taas bänksit, koska Taylor. 

En edelleenkään erota kaikkia sarjoja toisistaan, varsinkaan kun se Amber pomppii niissä kaikissa, enkä tiedä kuka on kenenkin äiti, sisko tai mies. En tiedä kuka on hyvis ja kuka on pahis, enkä ole ihan varma kuka juonittelee ketäkin vastaan. Mutta sen tiedän, että Phyllis teeskentelee selkäsairasta, Aaron on ehkä tappanut jonkun - mutta se on kai syytön, Tanyan miehellä on salaisia rahaongelmia ja että Brooke touhuaa vahingossa siskonsa miehen kanssa.


Ostoskanavaa en sentään vielä katso. 

...

Siellä se väijyy:
kuva




Meidän koko posse lähti retkelle metsään. Napattiin kahvit termariin ja eväät messiin. Lapsi pääsi kantorinkkaan ja koirat tulivat tietysti...

Meidän koko posse lähti retkelle metsään. Napattiin kahvit termariin ja eväät messiin. Lapsi pääsi kantorinkkaan ja koirat tulivat tietysti myös mukaan.

Kuulimme ystäviltä hienosta ja hiljaisesta metsäreitistä. Pari kertaa ajettiin harhaan, ja vihdoin oikean paikan löydyttyä, myös kävelyreitin löytäminen vaati muutaman harhapolun nuuskimisen. Tilanne vaati pientä karttatutkiskelua, jonka jälkeen oikea metsäreitti löytyikin. Harhailuun oli kuitenkin jo kulunut hyvä tovi, joten emme olisi enää ehtineet ennen talvea pimeää kiertää koko reittiä. Päätimmekin siis tarpoa Käärmelähteelle imaisemaan sumpit naamaan ja eväät kitusiin. Kaiken kaikkiaan - haahuiluineen päivineen - metsässä tarpomista kertyi kolme tuntia.


Pikkukoirat olivat onnesta soikeina päästyään kunnon metsään ja käppänä tykkäsi matkustaa korkealla isin kyydissä. Entinen vaeltaja, joka en siis ole todellakaan minä vaan isäihminen, on metsässä kuin kotonaan. - Ja kyllä äiti-ihminenkin siellä pärjää, kunhan ei hirvikärpäset tai muut metsän pedot hyökkää. Ja kunhan on eväät matkassa. Ja puhelin.

4 kommenttia

Hae

 

 

Ruokablogien kärki